Levoton

Istun kellon ääressä,
sekuntien laahaavassa virrassa.
Aikaa liikaa, päiviä liikaa,
hiljaisuutta liikaa.

Kahvi on jäähtynyt huomaamatta,
ajatukset eivät.
Ne juoksevat, harppovat eteenpäin,
kompastuvat uusiin alkuihin.

Kasvihuone parvekkeelle,
kirja hahmosta, joka ei pysy paikallaan.
Idea toisensa perään - kuin ovia,
joista yksikään ei kuitenkaan aukea.

Levottomat jalat naputtavat lattiaa,
mittaavat matkaa, jota ei kuljeta.

Nousen, istun, avaan, suljen,
kirjoitan kaksi lausetta
ja revin ne irti,
kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan.

Ulkona maailma ei epäröi -
bussit kulkevat, junat raiteillaan.
Ihmiset tietävät suuntansa,
kantamukset painoina käsissä -
kuin oikeat vastaukset elämästä.