Keittiössä on lämmin. Ruokapöydän ympärillä on käynnissä jo tavaksi muodostunut väittely jälkiruoan syömisestä. Jukka on aina ensin sitä mieltä, ettei jaksa enää syödä. Tarjolla on hedelmäsalaattia – aivan kuten useasti ennenkin sinä keväänä. Konfliktiin päädytään yleensä kastikkeen takia, ja niinpä äitini vetoaa jälleen sen vähärasvaisuuteen. Kevyt herkku sujahtaa täyteenkin vatsaan. Se on niin kevyttä, että sitähän lähtee suorastaan leijumaan, Jukka vastaa ja purskahtaa nauramaan. Hän hytkyy nauraessaan. Isäni mielestä lohkaisu on hyvä. Aina lopulta Jukka myöntyy.
Yhteisestä keväästä on yli 20 vuotta aikaa. Hirsirakentamisen osaava Jukka on auttamassa perhettäni kesämökin teossa, ja ruokailemme saman pöydän ääressä lähes päivittäin. Meille lapsille hän on vieras mies Lapista, sillä hänen kotinsa on syvällä pohjoisessa. Välimatkan vuoksi hän asuu luonamme niin kauan, kunnes tulevan mökkimme runko on valmis. Mitä lähemmäksi tuo päivä käy, sitä enemmän alamme siskoni kanssa kai toivoa, ettei hän enää palaisikaan pohjoiseen.
On taas kevät, eletään toukokuun loppua 2022. Kesän kynnyksellä saapuvat yllättäen suru-uutiset. Jukka on menehtynyt. Hetkiseksi aika hajoaa. Muistojen tulva palauttaa niin elävästi lapsuuteen, että silmänräpäyksessä istumme taas yhdessä päivällisellä. Kalenteri näyttää kevättalvea 2000. Jälkiruoka on kasattu lautaselle, ja työvaatteisiin tarttunut pihkan tuoksu täyttää huoneen. Joku nauraa vaniljakastikkeelle. Jukka on ehtinyt täyttää 59 vuotta kuluvan vuoden maaliskuussa.
Keski-Suomen Keuruulla ensimmäiset vuotensa viettänyt Jukka on yhdeksänlapsisen perheen kolmanneksi nuorin. Poikia on kahdeksan. Vanhempien ero saa osan lapsista seuraamaan isäänsä pohjoiseen, Jukka on yksi heistä. Käsistään kätevä työmies toimii ensin metsäalalla, sitten rakentamisen parissa. Inarin Lappiin nousee oma hirsitalo. Vapaa-ajallaan hän tykkää veneillä ja kalastaa. Vaimonsa kanssa Jukka hankkii kissoja. Kissat nimetään aatelisarvojen mukaan.Aina ruokailun jälkeen Jukka istuu ulko-oven edustalle ja sytyttää piippunsa. Minä ja siskoni emme jätä häntä rauhaan, sillä juoksemme kilpaa talon ympäri ja tarvitsemme luotettavan ajanottajan. Koskaan hän ei kieltäydy tehtävästä. Jukka on hauska ja ystävällinen mies, toisinaan itsepäinen. Hänellä on tapana kävellä pihalla paljasjaloin, vaikka maa on vielä jäässä. Myös Jukka kokee elämän nurjan puolen. Se miten kuormittaviksi vastoinkäymiset muodostuvat, on monen asian summa. Järkkynyt mieli pyrkii löytämään aina tasapainon, toisinaan vain väärin keinoin.
Syksyllä 2024 aurinko laskee Inarijärvellä. Hengitysilma höyryää, järvi on tyyni. Yöllä näkyy revontulia. Seuraavana päivänä ilma on kesäisen lämmin, vaikka on jo syyskuu. Lasken kynttilän Jukan haudalle. Vaikka edessä siintää vuoden pimein aika, on yksi lapsuuteni suosikki-ihmisistä jäänyt valoon. Valoisana minä haluan hänet muistaa. Muistelen, kuinka hänen vastusteluistaan huolimatta söimme leijuvaksi tekevää jälkiruokaa. Aikoinaan rakentunut mökki on edelleen käytössä. Se on kuin hyvän ihmisen muisto – arjesta nouseva ja elämänmittainen.
Selite:
Jukka 1963-2022
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit