Minun itkustani
puro
vuolaana
virtaa
sinun luoksesi
pyrkii turhaan.
Minun sieluani
tatuoit
kuvaasi ikuistat.
Enkä minä tiedä
onko huomisella
enää valoa
antaa.
Jaksanko itseäni
sinne turhaan
enää
kantaa.
Helvetillisesti silti
kaipaan.
Verille
sydäntäni murhaat.
Selite:
Ehkä sekavin koskaan, mutta niin on perkele olokin. Tuskastunut, luovuttanutkin ehkä.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tässä on kappale puhdasta tunnetta. Sotkuista ja sekavaa; silti heikoimmillaankin suunnattoman kaunista. Juuri kuten elämä itse. Pidin kovasti.
Koskettava, tuskainen runo...eikä liian sekava...hienosti kirjoitettu, tunteella!
Vahvaa pettymyksen tunnetta koskettavassa runossasi.
Pettymys menneeseen, jonne kaipuu kuitenkin on sydäntä raastava, epäusko kuitenkin olevaan turhauttaa ja saa siten halua uudelleen yrittämisen laantumaan.
Mutta runon lopussa kaipuu voittaa hinnalla millä hyvänsä.
Erittäin hyvä on runosi ja sen alakuloinen masentavuus todellisen tuntuinen lukijallekin.
Kiitos vierailusta
Sivut