Viimeinen hetki
oljenkortena ontuvana
kuin kalvakka käsi joka
raottaa hiljaa verhoa
pyyhkii muistoilla
jalkoja kokolattiamattoon.
Väärä sana
väärään aikaan
väärässä paikassakin.
Luulisin.
Päästä minut pahasta
irroita ikeestä
anna jalan vaivihkaa
koskea pohjaa.
Vaikka vain varkain.
Olen pudonnut
jo liikaa
liian kauas
liian usein.
Tiedän.
Siinä peninkulma
viitta kenollaan,
mutta on.
Huominen.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi



Kommentit
Tämä on kuin se kuuluisa viimeinen - yhdestoista hetki kllo 10:59.59 noin sekunnin tarkkuudella ja sitten tulee se huominen.
Hyvä runo.
Sivut