Tahdon tuntea sinut ihollani,
kuulla sinun kuiskivan korvaani,
sanoja,
joita tiedän etten muulloin kuule.
Perhosia vatsassani,
kylmiä väreitä varpaissani,
ihoni kananlihalla.
Kun hetki on ohi,
lähden,
vaikka kumpikin meistä tietää,
että pian taas kohdataan
ja samat teot toistetaan,
mutta oliko se edelleenkään
kaiken tämän tuskan arvoista?
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
lopussa aina se kysymys nousee pintaan, oliko kaikki sen arvoista??? todella kaunista ja todella hienosti runoiltu, menee suosikkeihin =)
Runo, joka on kysymyksiään suurempi ja jo tietäväinen vastaustensa osalta. Tunne, joka niin tuttu monelle, mutta niin antoisaa, jotta kätensä ojentaa aina kohden toista ihmistä, läheisyyttä.
hieno tunnemointia
ja lopussa hyvä kysymys
pidin
Mielettömän kaunis! Kunpa se olisi kaiken tuskan arvoista.