maailmani kuolee ympärilläni
katoaa myrskyyn
hiekanjyvänä
kaikki näkemäni, tuntemani
katoaa, häviää jonnekkin tyhjyyteen
palaamatta takasin
tässä minä seison
maailman lopun kynnyksellä
katson punahehkuisen auringon
laskevan mereen
ja häpeilemättä tuhlaan sydämeni lämpöä
jakamatta sitä kenellekkään
Selite:
Tämmöiset mietteet tänään.
Taitaa vähän yksinäisyys vaivata :-/
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Jahka kaamos koittaa, niin lämpöä tarttee ympäristöön säteilyttää.
Ja miksikäs ei moista puuhaa voisi myös sydänsuvella harrastaa.
Upea runo..mukavan synkkä.
Niin kovin rehellisesti murheellinen runo. Kouraisee sydämestä. Sinä kuvaat miltä tuntuu väri mustaan taipuva harmaa. Wiuwau.
Upea genressään tämä. Ulottautuu kyllä hyvinkin universumiin.
Surullisen kaunista
Surumielisen haikeaa runoilua. Erittäin onnistunut runo!
Apua! Synkkyyden maksimointia.
Aina voi raottaa omaa universumia uusille asioille.
Haikea, herkkä runo
Vahva runo, yksinäisyys antaa joskus voimia kirjoittaa. Ei ollenkaan paha yksinäisyyden hetki. Vaikka runossa on synkkyys, sen kerrot kiehtovasti, oikean runoilijan tyylillä, tällä runollasi jaat hetkesi meille kaikille, Kaunis kiito siitä ja Voimia päivääsi toivotan.
Tykkään ihan hirveästi!
Sitä kun seisoo toisinaan kuilun reunalla, ja kiikkuu kahden vaiheilla, putoaako niin tässä runossa annat Lohtua tämmöiselle ikuiselle idealistille.
Eli, meitä on Paljon, meitä jotka tavalla tai toisella kokevat olevansa maailmansa lopussa (tai reunalla).
H i e n o runo, yksi Parhaistasi <3
Surumielisen haikeaa.
Tummissa väreissä kuljetat tätä. Todella hieno runo!
Tumman sävyinen ja puhutteleva on runosi..
Sivut