Nimetön

Seison sateessa,
vesi valuu pitkin kasvoja.
Silmäkulma turvoksissa,
tää on taas näitä jaksoja.

Sä tulit humalassa kotiin,
mä sain sut suuttumaan.
Jälleen kerran mulle näytettiin,
et pysty ikinä muuttumaan.

Pakkasin laukut itkien,
sä heittelit astioita seinään.
Juoksin ulos heittojasi väistellen,
vuoksesi liikaa olen joutunut itkemään.

Onneksi sade peittää kyyneleet,
ystävä auton pysäyttää.
”Mitä sä nyt teet?”
hän kysyy, otsaa rypistää.

Tiedän, ettei tää voi jatkua,
mun on pakko saada apua.
Ei enää tulikiveä, ei katkua,
seuraava pysäkki, vaikka Lapua…