Lapsi katsoo anoen,
näenkö silmäkulmassa kyyneleen?
"Ole kiltti, älä satuta,
älä kättäs kohota."
Tunnen omantunnon pistoksen,
niin kuin tikari lävistäisi sydämen.
Lyönkö todella omaa lastani?
Hänhän on omaa lihaa ja vertani!
Häpeä nostaa päätään,
lapsi tuijottaa äitiään.
En ansaitse olla vanhempi,
en ole äiti, olen tyranni.
Soperran anteeksipyyntöni,
yritän halata lastani.
Lapsi kavahtaa taaksepäin,
tuska polttaa sisälläin.
"Rakastan sua, pikkuiseni.
Sinä olet maailmani."
Lupaan, etten ikinä lyö,
lapsi miettii, milloin äiti sanansa syö.
Selite:
No joo.. ite en oo äiti.. kenties jonain päivänä, mut erilainen kuin runon äiti..
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
erittäin kauniin koskettavan surullinen runo vakavasta aiheesta
Tämä kosketti minua. Perheväkivalta on aina myös väkivaltaa, vaikka jotkut siitä muuta väittävätkin.. Särkyy käsiin tämä runo ja siksi pidän. Kaunista. Kiitos.