Niin pieni ja viaton...

Tämä on tarina tyttöystävästäni Juuliasta ja siitä, kuinka ihmisen mieli voi seota täydellisesti, vaikkemme sitä heti huomaisikaan. Emme osaa aina lukea rakkaimpiamme oikein, enkä osannut minäkään…

Kaikki alkoi siitä, kun Juulian pikkusisko Emilia kuoli. Siitä lähtien hän on ollut aina hieman apea, hiljainen ja halusi olla lähelläni. En kuitenkaan voinut arvata, mitä tuon tytön päässä liikkui, kun hän eräänä päivänä pyysi minut mukaansa erääseen autiotaloon.

’’Niko, tuu!’’ Juulia huusi iloisesti ja suuntasi kohti edessä häämöttävää metsää, jossa sijaitsi vanha ja ränsistynyt omakotitalo. Talo oli suuri ja jostain syystä aivan tumma, mikä karmi Nikoa hieman. Niko seurasi Juuliaa ovelle ja sanoi: ’’Onkohan tää nyt kovin viisasta? Entä, jos me jäädään toho mörskään jumiin?’’ ’’No eikä jäädä, tuu ny’’, Juulia vastasi ja otti Nikoa kädestä ja he menivät sisään.

Talon eteinen oli hämärä ja sekainen, mutta he pääsivät silti sisään. Talossa haisi ummehtuneelle ja joka puolella oli hämärää ja ehkä vähän aavemaistakin. Juulia katseli ympärilleen ja kysyi hiljaa: ’’Tiiätkö sää sen tarinan?’’ ’’Minkä?’’ Niko kysyi ja pussasi Juuliaa otsalle. ’’Täällä sattu muutama vuos sitten murha. Tyttöystävä tappo poikaystävänsä täällä ja tää tapahtu tuolla’’, Juulia kuiskasi ja osoitti sormellaan talon pimeämpää osaa. ’’Makuuhuoneessa.’’ Niko meni kauemmaksi Juulian läheltä ja vastasi: ’’No en usko, mä en todellakaan mee tonne.’’ ’’Kannattais…’’ Juulia sanoi ja loi Nikoon oudon katseen. ’’Koska muuten sulle voi käydä huonosti.’’

Niko ja Juulia lähtivät kävelemään makuuhuonetta kohti ja Nikoa oikeasti pelotti, eikä Juulia näyttänyt pelkäävän yhtään. Hän piteli selkänsä takana jotain, mitä Niko ei nähnyt ja käveli hiljaa pojan perässä makkariin, jossa oli tumma tahra lattialla, eikä kummankaan tarvinnut arvailla, mitä tumma töhnä oli. Selvästi kuivunutta verta. Niko katsoi lattiaa silmät pyöreinä ja Juulia meni Nikon vierelle jokin terävä selkänsä takana. Hän meni pojan lähelle ja halasi tätä, jolloin Niko halasi takaisin. ’’Meille voi käydä samalla lailla…’’, Juulia sanoi ja otti puukon esiin, jolloin Niko katsoi rakastaan kauhuissaan, Juuliahan olin ihan hullu! Niko perääntyi huoneen nurkkaan ja Juulia lähestyi häntä puukko kädessään. ’’Juulia, mikä sul on? Laita se puukko pois!’’ Niko huusi ja Juulia hymyili ivallisesti. Hänen silmissään näkyi pahuus ja verenhimo. Murhanhimo. ’’Laita se pois!’’ Niko huusi ja parahti tuskasta, kun Juulia viilsi häntä puukolla käsivarteen. ’’LOPETA!’’ Niko karjui ja Juulia hymyili pilkallisesti lopettaen viiltämäsin. ’’Niin pieni ja viaton, kilttikin…’’ Juulia sanoi ja kierteli poikaystäänsä verinen puukko kädessään. Niko piteli kättään ja kysyi: ’’Kuka? Sä oot ihan sekasin!’’ ’’No minä, niin pieni ja viaton. Mutta sen aika on nyt ohi ja meidän myös’’, Juulia sanoi ja jatkoi: ’’Kyllä mä tiiän, et sulla on sen Paulan kaa jotain, joten nyt on aika maksaa.’’ ’’Eikä oo, sä tiiät sen!’’ Niko huusi ja yritti lähteä pakoon, mutta Juulia tukki tien ja Niko löi hänet maahan. Juulialta meni taju ja Niko juoksi täyttä vauhtia talon yläkertaan. Jos hän ei nyt toimisi oikein, hän kuolisi pian.

Niko piiloutui yläkerran vaatehuoneen kaappiin ja kuuli kauhukseen, kun Juulia käveli talossa Nikoa huudellen. Hän kierteli ympäri taloa puukko ojossa ja laahasi toista jalkaansa. Kiltti ja hellä Juulia oli nyt poissa ja kaikki se pahuus, jota hän oli elämänsä aikana kokenut, paljasti hänen todelliset kasvonsa. Juulia jatkoi Nikon huutelua ja meni alakerran kylpyhuoneen ohi, jossa makasi jotain veristä. Se oli Juulian biologinen isä, Lauri, jonka Juulia oli listinyt aiemmin. Juulia hiipi yläkertaan ja Niko kuuli hänen tulonsa sekä sen, kuinka Juulia paukutteli puukolla seiniin. Niko yritti olla niin hiljaa kuin pystyi ja näki komeron oven säleiköstä Juulian käytävässä. Tytön hiukset olivat sekaisin ja hän kinkkasi veristä jalkaansa. Komeron tunkkainen ilma alkoi yskittää Nikoa, jolloin Juulia tuli heti vaatehuoneeseen ja siirteli vaatteita puolelta toiselle, mutta hän ei tajunnut tarkistaa komeroa, jossa Niko istui kädet suunsa edessä. Juulia laahusti vihaisena toiseen huoneeseen, jolloin Niko lähti hiljaa alakertaan, mutta pahaksi onneksi Juulia huomasi hänet ja iski Nikoa puukolla selkään. Isku, isku, isku. Niko huusi tuskasta ja kaatui lattialle, jolloin hän katsoi Juuliaa silmiin ja kysyi: ’’Mitä pahaa mä oon sulle tehny?’’ Hän katsoi Juuliaa viimeisen kerran ja lausui viimeiset sanansa: ’’Mä en tiiä, mikä suhun meni, mut mä rakastan sua aina...’’ Niko kuoli ja Juulia jäi katsomaan hänen ruumistaan lattialla. Yhtäkkiä Juulian teki mieli huutaa. Hän huusi kuin petoeläin ja karjui Nikon nimeä, koska nyt hän tiesi, mitä hän oli tehnyt. Hän huusi ja meni Nikon vierelle. Siinä makasi ainut ihminen, jota hän oikeasti rakasti sen kaiken pahuuden keskellä, mikä hänen pään sisällään velloi. Hänen oli tarkoitus suojella Nikoa loppuun asti, mutta ääni hänen päässään käski vain tappaa. Nyt millään ei ollut enää mitään väliä, joten Juulia meni makuulleen Nikon kainaloon ja puukotti itsensä kuoliaaksi. Nyt he olisivat ikuisesti yhdessä.