Se kesä muutti kaiken osa 1

Runoilija Juustonunna

nainen
Julkaistu:
10
Liittynyt: 13.6.2009

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

Moi, lisäilen tänne mun kirjoittamia nuorille suunnattuja novelleja. :)
 

Juulia ja Niko olivat olleet jo viikon Juulian serkkujen luona Rovaniemellä, ja olivat matkalla Joulupukin pajakylään. Oli kesäloma ja tämä oli heidän ensimmäinen yhteinen lomareissunsa. Jostain syystä Juulia ei niin välittänyt Nikon seurasta, joten hän vietti aikaansa mieluummin serkkujen kanssa ja Niko sai olla yksin, paitsi illalla kun Juulia tuli hänen viereensö sänkyyn. Juulia ei ollut kuitenkaan pitkään aikaan nähnyt serkkujaan, ja Hanna ja Minna olivat, kuten nimensäkin kertoivat, tyttöjä. Niinpä Niko päätti etsiä itselleen mukavampaa päiväseuraa, jos hänen seuransa ei Juulialle kelvannut.

Minna ajoi autonsa Pajakylään Napapiirille ja pysäytti sen parkkipaikalle. ''Voisitko sä tulla mun kaa?'' Niko kysyi vieressään istuvalta SVEA-pipoiselta Juulialta, joka keskittyi enemmän Hannan vitseihin kuin poikaystäväänsä. Että Nikoa ärsytti. ''Öö mitä?'' Juulia kysyi ja jatkoi: ''Aa joo, tottakai!'' ''No hyvä'', Niko vastasi ja hymyili, vaikka pelko yksinolosta kalvasikin mieltä. Kuitenkin tytöt ryntäisivät ensimmäiseen rättikauppaan tai kahvilan pöytään juoruamaan... ''No niin, mennääs!'' Minna sanoi ja kaikki lähtivät autosta. Niko piti Juuliaa kädestä ja he pussasivat muutaman kerran parkkipaikalla. ''Rakas'', Niko sanoi ja halasi tyttöystävääns hellästi. ''Ite oot'', Juulia sanoi ja halasi takaisin. Sitten he lähtivät kohti Pajakylää.

Niko ja Juulia kulkivat koko matkan käsikädessä ja menivät tyttöjen mukana matkamuistomyymälään, jossa myytiin kaikkea Lappi-krääsää leluista neljäntuulenhattuihin. Niko ja Juulia nauroivat porokondomeille, joissa oli rakastelevien porojen kuvia. ''Kyllä noi lappalaiset osaa'', Niko sanoi ja Juulia oli samaa mieltä. He katselivat ympäri kauppaa ja Niko näki hyllyjen välissä aivan ihanan näköisen tytön. Nikon ilme oli näkemisen arvoinen, kun hän tuijotti tyttöä, mutta kuitenkin Juulia huomasi sen ja käski häntä lopettamaan. ''Niko, älä viiti.'' ''Mut nättihä toi on, kai mä ny kattoo saan?'' Niko vastasi ja sai Juulian suuttumaan. ''Helvetti, me ollaan kihloissa, joten sä et saa vehtailla muiden likkojen kaa, onko selvä? Mä lähen nyt ulos tyttöjen kaa, puhutaan tästä myöhemmin.'' Tämän sanottuaan Juulia huikkasi ulos meneville serkuilleen ja katosi heidän kanssaan ulos. ''Että toi on ärsyttävä, aina naputtamassa, menkööt'', Niko tuhahti ja jatkoi kaupan kiertelyä. Yhtäkkiä sama tyttö oli aivan hänen vieressään ja Niko sanoi varovasti ''moi''. ''Öö moi'', tyttö vastasi ja hymyili Nikolle. ''Tuliks sulle ja sun tytölle riita?'' tyttö kysyi. ''Ei kai, Juulia nyt vaan on tommone, suuttuu pienestä. Ei täs mitään, kyl se leppyy. Ja mä oon Niko, me tultiin lomalle tänne'', Niko vastasi ja kätteli tyttöä. ''Kiva tutustuu Niko, mä oon Suvi. Suvi Elisa Hämäläinen, mä asun tossa lähellä ja käyn täällä aika usein, varsinkin näin kesällä ku on tylsää'', tyttö vastasi ja kätteli Nikoa takaisin. Niko piti Suvista heti. Hänellä oli samanlainen pitkä, ruskea tukka niin kuin Juulialla, nätit suklaasilmät ja hoikka vartalo. Suvi oli Juuliaa hieman lyhyempi, noin Anna Abreun pituinen. Suvilla oli päässään harmaa pipo ja yllään pinkki huppari, t-paita, lökärit ja tennarit. Nikolla oli puolestaan siniset permudashortsit, Children Of Bodomin t-paita, hiukset Juulian tekemällä nutturalla, ja jalassa skeittikengät. ''Oltasko me kavereita?'' Suvi kysyi ja se sopi Nikolle mitä parhaiten.

Suvi ja Niko tulivat kaupasta ulos ja Juulia katsoi heitä vihaisesti. ''Löysit sitte uuden muijan'', hän sanoi ja pyöräytti silmiään. ''Ääh, eikä ku tässä on mun uus kaveri, Suvi. Suvi, tässä on Juulia'', Niko korjasi ja Juulian ilme kirkastui. ''Ihme tappi'', Juulia ajatteli mutta hymyili Suville silti. ''Haittaako sua, jos mä oon Suvin kaa vähän aikaa, jos sä oot serkkujes kaa? Missä ne muuten on?'' Niko kysyi. ''Ei, mä ootan niitä just, mennään kohta kattoon pukkii. Ne on vessassa, nähää hei sit jossaki vaihees'', Juulia vastasi ja tuli halaamaan Nikoa. ''Kiitos'', Niko vastasi ja halasi takaisin. Kyllä hän Juuliasta tykkäsi, vaikka tyttö ärripurri olikin. He pussasivat ja lähtivät sitten eri suuntiin. Niko ja Suvi hymyilivät toisilleen; heistä tulisi hyvät kaverit. He olivat koko päivän yhdessä ja jopa halasivat erotessaan. ''Nähäänhän me joku päivä?'' Suvi kysyi Nikoa halatessaan ja Niko vastasi: ''Varmasti.'' Heidän kaveruutensa johti tekstareista Facebook-viesteihin ja lopulta puheluihin. He juttelivat päivät pitkät netissä, mikä ei ihme kyllä haitannut Juuliaa lainkaan. Nikosta ja Suvista tuli mitä parhaimmat kaverit.

Suvi soitti Nikolle parin päivän kuluttua ja pyysi poikaa kotiinsa Rinnetielle. ''Miten mä sinne osaan?'' Niko nauroi ja Suvi vastasi hakevansa hänet autollaan. ''Okei, noi muut on lähössä Cittariin, joten tuu vaik vartin päästä. Ollaan täs keskustassa Poromiehentie vitosessa, tää on kerrostalo. Se Lordi-ravintola on täs lähellä'', Niko vastasi. ''Okei, tiiän paikan. Nähään koht, tuu siihen rapun eteen. See you!'' Suvi vastasi ja he lopettivat puhelun. Niko laittoi puhelimensa pöydälle ja huusi Juuliaa. ''No?'' Juulia huusi keittiöstä makuuhuoneeseen. ''Lähen Suville, ku en jaksa lähtee sinne Citymarkettiin, sopiiko?'' Niko kysyi. ''Joo, kunha ette pane!'' Juulia kiusoitteli. ''No hei, se on mun kaveri!'' Niko vastasi ja meni keittiöön. Hän kaappasi rakkansa kainaloonsa ja totesi: ''Yks taitaa olla vähä mustis.'' ''Isäs oli'', Juulia vastasi ja hänen serkkunsa nauroivat. ''Mut hei, meen toho pihaan oottaan, nähää myöhemmi'', Niko sanoi ja lähti. ''Nähään!'' tytöt vastasivat ja valmistautuivat kauppaanlähtöön. Hetken kuluttua Suvi kaasutti pihaan auton ikkuna auki ja radiosta soi Major Lazerin Watch Out For This. Niko meni kyytiin ja halasi Suvia jälleen. ''Moi, Niko'', Suvi sanoi ja Niko tervehti häntä takaisin halaamalla häntä myös. ''Minkä ikänen sä muuten oot? Mä oon 21 ja Juulia on 20'', Niko sanoi. ''Mä oon kohta 20, oon -93'', Suvi vastasi ja lähti ajamaan kohti Rinnetietä. ''Aa, Juulia on kans ja mä oon -92'', Niko vastasi. ''Oukkei, onks sul sisaruksii? Mul on 14-vuotias pikkusisko Emmi ja 5-vuotias pikkuveli Teemu'' Suvi sanoi. ''Joo, mul on pikkusisko Milla, se on -93 kans. Se jäi nyt kotiin, asutaan Laukaassa'', Niko vastasi. He juttelivat koko matkan ja olivat pian perillä Suvin kotona.

''Täs ois sit mun kämppä'', Suvi sano, kun he astuivat sisään Suvin huoneeseen. Suvin perhe ja Aapo-koira asuivat vaaleankeltaisessa kaksikerroksisessa omakotitalossa lähellä Syväsenvaaraa ja SantaParkkia, jossa Suvin isä oli töissä. Hänen äitinsä oli perhepäivähoitaja ja Suvi oli lastenohjaajakoulussa. Talo oli rakennettu rinteeseen ja sen naapurustossa oli paljon omakotitaloja ja paritaloja. ''Mun paras kaveri, Henna asuu tuolla'', Suvi sanoi ja osoitti sormellaan punaista paritaloa huoneensa ikkunasta. Niko hymyili ja katseli Suvin huonetta: hän jakoi huoneensa pikkusiskonsa kanssa, joten seinillä näkyi julisteita Robinista Justin Bieberiin. Suvi kertoi olevansa kova Justin-fani kun taas Emmi fanitti Robinia ja Isac Elliottia. ''Nytkin se on jossaki sen keikalla kaverinsa kaa, aika fani se on'', Suvi naurahti. Hän käveli Nikon viereen ja oli aivan hiljaa. Niko hymyili hänellä ja Suvi käsitti sen hieman väärin, koska hän otti Nikoa kädestä kiinni hymyillen takaisin. ''Niko, mun pitäs kertoo sulle yks juttu...'' Suvi aloitti. Niko ei kuitenkaan irroittanut kättään vaan hymyili ja sanoi: ''Kerro vaan.'' ''Sä oot ihana kaveri'', Suvi sanoi ja halasi Nikoa, josta tytön läheisyys tuntui hyvältä, Suvi oli vähän niin kuin Juulia, mutta lyhyempi. Suvi painoi päänsä Nikoa vasten ja silitti pojan selkää. Yhtäkkiä Nikon teki mieli tunnustaa jotain, mutta ei sitten sanonutkaan mitään. Suvi oli kyllä kiva tyttö. ''Mitäs tehtäis?'' Suvi kysyi. Kumpikin oli hetken hiljaa, kunnes Suvi sanoi: ''Niko... Mä oon... ihastunu suhun.''

He molemmat olivat kauan hiljaa, koska kumpikaan ei oikein tiennyt, mitä sanoa. Niko oli kihloissa eikä voinut alkaa Suvin kanssa, hehän olivat vain kavereita, vai olivatko? Niko istui Suvin nojatuolissa kädet otsallaan eikä tiennyt, miten vastata. Tieto oli ollut samalla sekä ihana että järkytys. Juulia tappaisi hänet, jos saisi tietää... Niko oli ansassa. ''Suvi, tuus tänne'', Niko sanoi ja otti tytön polvelleen istumaan. Hän silitti tyttöä hellästi ja sanoi: ''Mäkin oon huomannu tykkääväni susta, mut ei me voitas olla yhes. Mä oon nyt Juulian kaa ja se murtus, jos jättäsin sen. Sä oot kiva tyttö ja musta tuntuu pahalta sanoo tää, mut me ei voida olla yhes.'' Suvi nyökkäsi ja hymyili, mutta hymyn takana näkyivät itku ja pettymys. ''Ei se mitään'', Suvi sanoi ja yritti olla itkemättä. Niko näki hänen pahan mielensä ja halasi häntä hellästi. ''En mä haluu pahottaa sun mieltä, sä oot paras kaveri, jonka mä oon ikinä saanu. Oikeesti.'' ''Niin säkin mun'', Suvi sanoi ja alkoi kaikesta huolimatta itkemään. ''Mut Niko, mä en voi tälle mitään...'' Nikon kävi tyttöparkaa niin sääliksi, että hän halusi lohduttaa häntä parhaimmalla mutta kuitenkin pahimalla tavalla. ''Juulia ei saa koskaan tietää...'' hän sanoi ja pussasi itkevää kaveriaan poskelle. ''Älä oo niin surullinen, mä en haluu, et sä oot'', Niko sanoi ja hyväili Suvia hellästi. ''Mäkin tykkään susta, mut mä en voi pettää Juuliaa, mä rakastan sitäkin.'' He istuivat sylitysten pitkään ja Suvi otti Nikoa kädestä. ''Mä tuun tykkäämään susta aina'', hän sanoi ja pussasi poikaa poskelle.

Suvin rauhoituttua, hän halusi esitellä Nikolle isänsä mönkijää, joka komeili talon pihalla. Mönkijä oli Nikosta hieno ja Suvi kehui osaavansa ajaa sillä. ''Voitas ajaa pieni lenkki'', hän ehdotti ja Niko oli heti mukana. He hakivat sisältä kypärät ja lähtivät matkaan. Suvi ohjasi ja Niko piti hänestä kiinni. He ajoivat mäkeä ylös SantaParkille asti ja Suvi pysäytti sen pihassa. Itse huvipuisto oli kiinni, mutta Suvi halusi silti näyttää sen kaverilleen. Niko piti edelleen Suvista kiinni ja haistoi tytön ihanan tuoksun. Suvi katsoi Nikoa ja antoi pojan pitää kiinni, se tuntui hyvältä. ''Mun on hyvä olla tässä'', Niko sanoi ja halasi Suvia takaapäin. ''Oo vaan'', Suvi sanoi ja nojautui Nikoon. He ottivat kypärät pois ja Suvi kääntyi Nikoon käin, jolloin he istuivat vastakkain. Nikosta Suvi oli aivan syötävänsöpö, joten hän ei voinut tunteilleen mitään. ''Tuu tähän iha lähelle'', Niko sanoi ja Suvi tuli. Niko kietoi kätensä tytön ympärille ja kuiskasi: ''Mä haluisin niin olla sun kaa, mut mä en saa. Silti mä haluun tehä tän.'' Niko painoi huulensa Suvin huulille ja pussasi häntä. Suvi hymyili ja pussasi poikaa takaisin. ''Nähäänhän me huomennaki?'' Suvi kysyi. ''Nähää vaa'', Niko nyökkäsi ja he hymyilivät toisilleen – kumpikin tykkäsi toisesta.

Aamulla Niko joutui kiperään tilanteeseen, kun Juulia kysyi, miksi Niko oli koko ajan Suvin kanssa. Niko meinasi hökäistä kahvinsa väärään kurkkuun ja selitti: ''No se on mun kaveri, vaikka se tyttö onki. Ei siinä mitään.'' Juulia katsoi häntä epäuskoisesti ja kysyi: ''Ootteks te muute pussannu?'' Nikon teki mieli kaivautua maan alle, mutta hän vastasi: ''Ei olla.'' ''No hyvä, mä jo säikähin. Tapan sen akan, jos se ees koskee suhu'', Juulia vastasi ja hymyili leikkisästi. Niko hymyili takaisin vaikkakin hänen vatsaansa kouristi ikävästi. Hänellä oli nyt iso ongelma: kumman hän valitsisi: Juulian vai Suvin? Tämä kysymys painoi koko päivän hänen mieltään, mutta Suvin näkeminen sai hänet jo paremmalle tuulelle.

Suvi ajoi taas Juulian serkkujen pihaan ja otti Nikon kyytiin. Tällä kertaa takapenkillä istui Suvin sisko, Emmi, jolla oli samanlainen SVEA-pipo kuin Juulialla, jolloin Nikon mahaa kouraisi jälleen. ''Moi!'' Niko tervehti molempia ja Suvi meinasi pussata häntä. ''Ei nyt, myöhemmin sit. Juulia voi pian nähä'', Niko vastasi ja hymyili. ''Okei, tässä on tosiaan Emmi. Emmi, tässä on mun kaveri Niko'', Suvi vastasi ja laittoi soimaan Petri Nygårdin Lömällä-biisin. ''Moi Niko, tää on iha tyhmä biisi'', Emmi murahti ja hymyili vähän. ''Eikä oo, just paras!'' Suvi väitti, jolloin Emmi näytti siskolleen kieltä. Suvi naurahti ja tuuppasi Emmiä päähän. ''Senki spede!'' ''Ite oot'', Emmi murahti. Nikoa nauratti siskosten tappelu, joka toi mieleen hänen ja Millan kinastelut. Emmi oli samannäköinen kuin Suvi ja hänellä oli yllään sininen jumpsuit ja mustat Converset. Hän oli selvästi hieman hiljainen, tyypillinen teini, jota ärsytti kaikki. Emmi näytti sen mutisemalla ja näpräämällä kännykkäänsä. ''Joo viedään toi pentu kaverilleen ja mennään sit meille vähä nuspus'', Suvi naurahti ja sai Nikon hymähtämään. ''Ai meinaattekste panna?'' Emmi mutsi. ''No ei kuulu sulle, mee nyt sinne Iidas luo'', Suvi ärähti ja Niko naurahti. Tyypillistä sisarusten käninää. Suvi käynnisti auton ja lähti ajamaan kohti Rinnetietä. ''Ajetaas vähä riemurallii, niin saat nähä paikkoja'', Suvi sanoi ja kääntyi keskustan pääkadulle. He ajelivat pitkin Rovaniemen keskustaa ja kuuntelivat täysillä musaa. ''Wuhuu, nyt tulee Antti Tuiskua!'' Suvi sanoi ja Emmi protestoi vastaan: ''Soita ees Robinii, Tuisku on hirvee!'' Suvi ja Niko nauroivat, Suvista oli hauska härnätä siskoaan. ''Toi Mäkkäri muuten näkyy Reindeerspottingissa ja toi Neste Napapiirin sankareissa'', Suvi tiesi kertoa, kun he ajoivat eri paikkojen ohi. Ajelu oli heistä kaikista hauskaa. Lopulta Suvi ajoi Emmin Iidalle ja lähti sitten ajamaan kohti Rinnetietä.

Perille päästyään Niko tapasi myös Suvin vanhemmat ja pikkuveli Teemun, joka leikki lattialla junaradallaan. He olivat olleet aiemmin mökillä, joten Niko näki heidät vasta nyt. ''Ootkos sä se Suvin poikaystävä?'' Suvin isä kiusoitteli ja hänen vaimonsa toppuutteli häntä. ''Noo katotaan nyt'', Niko vastasi ja naurahti. Niko esitteli itsensä ja kertoi tulevansa Laukaasta. ''No niin, tervetuloa meille. Mä oon Suvin äiti, Katja ja tässä on Hannes, Suvin isä. Me lähetään kohta rannalle, jos haluutte tulla mukaan'', Suvin äiti sanoi. ''Eii me nyt taideta. Mä vein muuten Emmin, se lupas soitella illalla'', Suvi vastasi ja otti Nikoa kädestä lähdön merkiksi. Niko tarttui myös Suvin käteen. ''Kiva ku Suvi on saanu uuden kaverin'', Suvin isä sanoi ja Suvi vastasin: ''Juu, me ny mentäs tästä.'' ''Okei, menkää vaa'', isä nauroi ja nuoret lähtivät. He menivät Suvin huoneeseen ja laittoivat oven kiinni, jolloin Teemu juoksi ovelle ja avasi sen: ''Suviii, leiki mun kaa!'' ''En mä nyt kerkee, myöhemmin.'' ''Eiku nyt!'' ''Ei, Teemu.'' ''KYLLÄ!'' ''Eiiii'', Suvi sanoi ja nosti pikkuveikan syliinsä. ''Me leikitään myöhemmin, okei? Tässä on mun kaveri Niko, sanos Nikolle moi'', Suvi sanoi ja Teemu moikkasi Nikoa. ''Moi, Teemu'', Niko hymyili ja Teemu hymyili takaisin. ''No niin, mees nyt leikkiin'', Suvi sanoi ja laski veljensä alas, jolloin poika juoksi olkkariin leikkimään. Suvi katsoi veljensä ja menoa ja totesi: ''Kiltti poika se on, oikeestaan helpompo ku Emmi.'' ''Noo semmosii ne pikkusisarukset on'', Niko naurahti ja otti tytön lähelleen. Suvi halasi Nikoa ja he hymyilivät toisilleen. ''Mitäs me nyt tehtäis?'' Suvi kysyi ja laittoin oven kiinni. ''Ai missä?'' Niko kysyi ja silitteli Suvin hiuksis. ''Meissä tai siis Juulian kaa.'' ''Äh, antaa sen olla. Nyt mä haluun olla vaan SUN kaa, enkä kenenkää muun.'' ''No mäkin haluisin olla sun kaa, mut sun pitää valita.'' ''Äh, ei puhuta siitä nyt. Muista, että mä tykkään sustakin.'' ''Joo, joo, kyl mä muistan'', Suvi sanoi ja pussasi Nikoa suulle, jolloin Niko pussasi takaisin. Pusu johti heidän ensimmäiseen pitkään suudelmaansa ja Niko halasi Suvia hellästi. ''Love you'', Niko kuiskasi. ''Love you too'', Suvi sanoi ja hymyili. ''Mä haluisin niin olla sun kaa, harkitse ees'', Suvi sanoi ja vei pojan sängylleen. ''Mä tiiän, mut pitää vähän järkätä asioita ja kyl mäki haluisin olla sun kaa'', Niko sanoi ja pörrötti Suvin ruskeita hiuksia, tyttö oli niin söpö hänen silmissään. Hän pussasi Suvia ja kaatoi hänet sängylle. Niko tuli hönen viereensä ja he katsoivat toisiaan silmiin. ''Älä lähe ikinä pois'', Suvi kuiskasi ja otti Nikoa kädestä, jolloin Niko tarttui Suvin käteen. Niko pudisti päätään ja kuiskasi: ''Mihin mä menisin?'' Tämä oli molemmista paras kesä ikinä.

Iltapäivällä Suvi ja Niko lähtivät uimaan läheiselle uimarannalle ja meinasivat saada sydänhalvauksen, kun he näkivät Juulian ja tämän serkut samalla rannalla. Suvi ja Niko juoksivat metsään ja odottivat, että tytöt lähtisivät pois. ''Vittu, jos ne näkee meijät yhes!'' Niko hermoili ja Suvi oli samaa mieltä. He olivat aivan hiljaa ja katsoivat, kun tytöt menivät uimaan. ''Mennään toho naapurirantaan, niin noi ei nää meitä'', Suvi kuiskasi ja he lähtivät juoksemaan metsään. Pakomatka nauratti molempia ja pian he olivat toisella rannalla ja menivät uimaan viileään veteen. He ottivat uimakisoja ja hyppivät laiturilta veteen. Nikolla oli jalassaan mustat uimashortsit ja Suvilla punaiset bikinit. ''Kumpi eka vedessä?'' Niko kysyi ja hyppäsi Suvin kanssa veteen. He uivat toistensa luo ja meinasivat juuri pussata, kunnes näkivät Juulian laiturilla. ''Voi vittu!'' Niko huusi ja ui Suvin kanssa laiturin alle piiloon. Onneksi Juulia ei ollut huomannut mitään. Suvi ja Niko jäivät piiloon laiturin alle ja kurkkivat Juuliaa sen lautojen välistä. ''Helvetti, jos se tulee tänne'', Niko kuiskasi. ''No niinpä'', Suvi vastasi. Juulia juoksi laiturilla ja hypääsi veteen, jolloin Minna ja Hanna loikkasivat perässä. He nauroivat ja juttelivat perässä ja lähtivät uimaan rantaan, jolloin Niko ja Suvi huokaisivat helpotuksesta. Se oli jännä päivä. Illalla Suvi vei Nikon kotiin ja he pussasivat autossa ennen Juulian serkkujen taloa. Serkut olivat kämppiksiä. ''Kyl se jotain keksitään, nähään sit ylihuomenna'', Niko sanoi. ''Joo, harmi ku pitää vahtii Teemuu. Tuun hakeen sut sitte'', Suvi lupasi ja ajoi talon parkkipaikalle, jolloin Niko nousi autosta ja meni sisälle.

Seuraavana päivänä Juulia, serkut ja Niko lähtivät kiertämään Arktikum-museota, jossa Niko ja Juulia eivät olleet ikinä käyneet. Museo esitteli Lappia ja saamelaisten elämää mielenkiintoisella tavalla. Siellä saattoi nähdä myös täytetyn jääkarhun, pelata pelejä ja katsoa revontulia lattialla maaten. Juulia oli innoissaan museosta, mutta Nikon mieli oli maassa – hänellä oli ikävä Suvia ja todella huono omatunto Juulian pettämisestä. Hän oli varmasti maailman kauhein poikaystävä. Hän makasi Juulian vieressä revontuliteatterissa ja katsoi, kun tulinen kettu juoksi elokuvassa kattoa pitkin. Nikolla oli niin paha olo, että hänen oli pakko kertoa Juulialle. Teatterissa ei ollut onneksi muita. ''Juulia...'' Niko aloitti. ''No? Katotaan nyt tätä leffaa, sano myöhemmin'', Juulia vastasi. ''En mä voi, mä oon tehny jotain tosi pahaa'', Niko sanoi ja kyynel herahti hänen poskelleen. ''Niko, itketsä?'' Juulia kysyi ja tuli aivan Nikon viereen. Hän halasi poikaystäväänsä ja kysyi: ''Mikä sul on? Mä oon tässä.'' Niko halasi tyttöystäväänsä takaisin ja sanoi: ''Mä oon pettäny sua.'' Juulia ei sanonut mitään, mutta ei ajanut Nikoa pois. ''Mä oon säätäny Suvin kaa, mut mä rakastan sua. Mä en tiiä, mitä mä teen, ku tykkään teistä molemmista. Rakas, anna anteeks, mä oon niin paha'', Niko aneli ja pyyhki märkiä poskiaan. Juulia ei sanonut mitään, vaan katsoi Nikoa hiljaa ja kysyi: ''Onko se totta?'' Niko nyökkäsi ja halasi Juuliaa yhä. Kumpikaan en sanonut mitään, oliko tämä heidän suhteensa loppu? Juulia itki koko sen illan ja kuunteli lakkaamatta Mikael Gabrielin ja Diandran Päästä mut pois -kappaletta. Niko yritti lohduttaa häntä, mutta Juulia ei päästänyt häntä lähelleen. Lopulta Juulia otti sormuksen sormestaan ja sanoi Nikolle: ''Se on loppu nyt.''

Seuraavana päivänä Juulia nukkui ja angstasi koko päivän ja Suvi haki Nikon, joka tuli autoon silmät punaisina ja sanoi hiljaa: ''Juulia jätti mut.'' Suvi meinasi hypätä riemusta kattoon, mutta tajusi kuitenkin tilanteen ja pahoitteli Nikon ja Juulian eroa. He halasivat ja Niko halusi olla Suvin lähellä pitkään. ''Noo eiköhä tää täst, mun pitää vaa selittää sille, etten tehny tätä pahuuttani. Eiköhä se joskus anna anteeks'', Niko sanoi ja oli jo hieman iloisempi. ''Mä luulen kans, mut antakaa nyt pölyn laskeutuu ja jutelkaa myöhemmi. Mennään Mäkkiin, mul on nälkä'', Suvi vastasi ja Niko nyökkäsi. Suvi käynnisti auton ja lähti ajamaan kohti keskustaa. Niko istui kauan hiljaa ja käänteli autoradion kanavia, hänen olonsa olo niin huono. Hän katsoi vieressään ajavaa Suvia ja kysyi saisiko hän tulla hänelle yöksi. ''Eksä uskalla mennä kotiin?'' Suvi kysyi. ''No en mä tiiä, haluuko ne ees mua tonne, ku oon tämmöne'', Niko vastasi ja huokaisi. Suvi taputti Nikon olkapäätä ja sanoi: ''Niko, kaikki tekee joskus virheitä ja toki sä voit tulla meille, voidaan nukkuu iha kahestaan, ku Emmi on sen kaverin yösynttäreillä.'' ''Okei, mä tuun'', Niko vastasi ja jatkoi taas radion näpläämistä.

Juustoateriansa syötyään, Niko soitti Mäkkärin vessasta Juulialle ja sanoi menevänsä Suville yöksi sekä pahoitteli aiheuttamaansa sekaannusta. ''Hm... Heti meet sinne, just joo. No mee vaan'', Juulia sanoi kuivasti. ''Juulia, mä en tehny tätä pahuuttani eikä mulla ollu tarkotus loukata sua. Anteeksi oikeesti'', Niko sanoi. ''No et sä nyt paha oo, mut...'' Juuliaa itketti. ''Miks sä jätit mut? Mitä pahaa mä oon sulle tehny?'' ''Äh, et mitään. Ei tää oo sun syys, nukutaa nyt yön yli ja katotaan mitä tehään, moikka'', Niko sanoi ja lopetti puhelun, koska häntä ahdisti puhua Juulian kanssa, kaikki oli niin vaikeaa. Hän avasi poikien vessan oven ja näki Suvin käytävällä. ''Puhuitteks te?'' ''Joo, Juulia on kyl aika vihane. Mitä mä teen?'' ''Kyl me jotain keksitään, eihän se voi ikuisesti vihanen olla. Tuus, niin mennään.'' He lähtivät vessakäytävästä ja lähtivät Suvin autolle. Niko otti Suvia kädestä ja sanoi: ''Onneks sä et oo mulle vihane, kaikki muut on.'' Suvi hymyili hänelle ja vastasi: ''No en tietenkää oo, hömppä.'' ''No hyvä'', Niko vastasi ja otti tytön lähelleen. Hän pussasi tyttöä huulille ja Suvi pussasi takaisin. ''Oot ihana'', Niko sanoi ja hymyili. ''Säki'', Suvi vastasi ja he suutelivat taas. Sitten he jatkoivat matkaansa kohti Suvin harmaata autoa.

Niko ei saanut yöllä unta, vaikka Suvi valvoikin hänen kanssaan ja lopulta nukahti hänen viereensä. Niko katsoi Suvin unta ja otti häntä kädestä, jolloin Suvi tarttui siihen. He nukkuivat vierekkäin Suvin parisängyssä ja kello näytti kolmea aamulla. ''Mitenköhän me tästä selvitään?'' Niko sanoi ja hipaisi Suvin hiuksia. ''Sun kans mä haluun olla, mut miten tää Juulia-sotku? En jaksa tätä enää.'' Niko yritti nukkua, mutta eihäm siitä mitään tullut. Hän pyöri sängyssä ja hermostui lopulta niin, että meni Suvin tietokoneelle ja Facebookkiin. Juulia oli onneksi onlinessa ja Niko kirjoitti hänelle moi. ''Moi'', Juulia vastasi. ''Anteeks oikeesti, eikö voitas sopii?'' Niko kirjoitti. Juulia oli hetken aikaa hiljaa ja vastasi: ''Äh, no okei. Saat anteeks. Mä lähen huomenna iltabussilla kotiinpäin, niin voiks hakee kamas iltapäivällä? Voit toki jäädä viel, jos haluut.'' ''Kiitos, voin mä jäädä, tuun sit jollakin linkillä pois. Voitasko me olla vielä kavereita?'' ''Joo toki, kiitos kaikesta. ''Ole hyvä ja kiitos sullekin, meillä oli ihana suhde, anteeksi ku pilasin tän.'' Nikolle tuli jo helpompi olo ja Juulialle myös, vaikka kumpikin kaipasi toista. He juttelivat vielä hetken ja poistivat parisuhdemerkintänsä. Sitten Juulia lähti nukkumaan ja Niko jäi kuuntelemaan Sonata Arctican uusia biisejä. Lopulta hänkin väsyi ja lähti nukkumaan rakkaan Suvinsa viereen. Kaikki oli jo paremmin.

Aamulla Niko ja Suvi menivät pomppimaan Suvin perheen trampoliinille ja Suvi näytti Nikolle osaamansa voltin. Heillä oli hauskaa ja Niko otti Suvin reppuselkään. ''Apua, mä putoon!'' Suvi nauroi ja Niko alkoi hyppiä Suvi selässään. Aluksi hyppiminen sujui hienosti, mutta lopulta Niko kompastui ja Suvi lensi hänen päälleen. ''Ai samperi!'' Niko nauroi ja katsoi Suvia silmiin. Suviakin nauratti ja hän kysyi, sattuiko Nikoon. ''Ei täs mitään, eihä suhu sattunu?'' Niko vastasi ja kietoi kätensä päällään olevan Suvin ympärille. Suvi oli hänestä niin söpö: hänen hiuksensa olivat auki ja hänellä oli yllään raitapaita sekä ruskeat shortsit. Niko hymyili ja silitti Suvin hiuksia. Hän kysyi: ''Mul ois ehdotus: alettasko iha oikeesti?'' ''No arvaa vaa?'' Suvi kysyi ja suukotti Nikoa suoraan suulle. Niko hymyili ja vastasi: ''Toi tais olla joo?'' ''No ehkäpä!'' Suvi vastasi ja pamautti Nikoa leikillään mahaan, jolloin Niko hyökkäsi hänen kimppuunsa ja he riehuivat ympäri tramppaa. He nauroivat ja Niko kaappasi Suvin kainaloonsa. ''Mä kuule rakastan sua!'' hän sanoi ja halasi Suvia hellästi. ''Niin mäkin kuule sua'', Suvi vastasi ja halasi poikaa takaisin. Se oli Nikon lomamatkan paras hetki. Iltapäivällä Niko haki Suvin kyydillä tavaransa Juulian serkkujen asunnolta ja halasi Juuliaa viimeisen kerran.

Tavaroidenhaun jälkeen, Niko ja Suvi ajelivat ympäri keskustaa ja lähtivät ajamaan huvikseen Napapiirille. He ajoivat parkkipaikalle ja jäivät kuuntelemaan musiikkia. ''Saaks teille vielä tulla?'' Niko kysyi ja hymyili. ''Joo, tottakai, ahistaako sua Juulian takii?'' Suvi vastasi. ''Joo, vähän'', Niko vastasi ja huokaisi. ''Äh, se on nyt mennyttä elämää, älä sitä murehdi. Kaikki tekee virheitä ja se löytää varmasti uuden jätkän. Älä oo surullinen'', Suvi sanoi ja tarjosi Nikolle halia, ja Niko tuli halaamaan häntä ja ''Kiitti.'' ''Kyl se siitä, kyl muaki harmitti ku erottiin mun exän kaa, iha normaalii se on'', Suvi lohdutti Nikoa ja halasi häntä vieläkin. ''Kiva, ku sä ymmärrät. Jotenki sun kaa on niin helppo olla, Juulia oli aika usein huonolla tuulella ja aika mustis, kuten näit'', Niko selitti. ''No joo, heti rupes vinee, ku olit vähä aikaa mun kaa. Ihme jurpo'', Suvi vastasi ja Niko nauroi hänen jurpo-ilmaisulleen. ''Sun kaa mä oon onnellinen. Saanhan mä olla teillä ainaki viikon?'' Niko kysyi hymyillen. ''No saat, vaikka loppukesän'', Suvi sanoi ja sotki leikillään Nikon hevihiuksia.

Illalla Suvi ja Niko katsoivat kauhuelokuvan nimeltä The Haunting in Connecticut, josta he molemmat pitivät. Suvi istui Nikon kainalossa ja söi karkkia kulhosta. ''Kauanko sun perhe on siellä mökillä?'' Niko kysyi ja otti itsekin karkkia. ''Ne on viikon, saadaan olla iha kahestaan'', Suvi sanoi ja hymyili. ''Ai tällee?'' Niko kysyi ja kaatoi kultansa sohvalle. Hän tuli tytön viereen ja kietoi kätensä tämän ympärille. ''No vaikka'', Suvi vastasi ja laittoi leffan stopille. ''Ollaan hetki näin.'' ''Ollaan vaan'', Niko vastasi ja otti tytön lähelleen. Suvi hymyili ja pussasi Nikoa poskelle, jolloin Niko pussasi häntä huulille. He suutelivat hetken ja Niko siirtyi suutelemaan Suvin kaulaa. He halailivat ja hyväilivät toisiaan kauan ja yhtäkkiä Niko huomasi Suvissa jotain outoa: tytön silmät olivat märät. ''Mikä sul on?'' Niko kysyi ja he nousivat ylös. ''Ei mikää'', Suvi sanoi ja pyyhki silmiään, mutta itku vain jatkui. ''Kerro mulle, onks joku tehny sulle pahaa?'' Niko sanoi ja silitti hiljaa Suvin hiuksia. Hän suukotti rakastaan päälaelle ja halasi häntä hellästi. ''Henna pisti välit poikki'', Suvi sanoi ja pyyhki silmiään. ''Oliks teillä riitaa?'' Niko kysyi ja otti tytön syliinsä. ''No joo, mut se oli iha tyhmä juttu. Henna on välillä nii vaikee. Mä en oo tehny mitään'', Suvi sanoi. Niko halasi häntä ja sanoi: ''Ei se oo sun syys, mennään parin päivän päästä sinne Rollorockiin, niin saat muuta ajateltavaa.'' ''Joo, vois käydä kattoon ainaki Robinin, PMMP:n, Justimuksen ja Haloo Helsingin'', Suvi vastasi ja halasi poikaystäväänsä takaisin. ''Mennään vaan'', Niko vastasi ja ehdotti elokuvan jatkamista, johon Suvi suostui ja oli jo paremmalla mielellä, vaikka vielä vähän itkettikin. ''Kiitti, sä oot ihana'', hän sanoi ja pussasi Nikoa hellästi nenään. ''Säkin'', Niko vastasi ja hymyili. He pusuttelivat hetken sylikkäin ja jatkoivat sitten elokuvan katsomista, mutta kuitenkin Nikolla oli ikävä jotakuta toista.

Seuraavana päivänä Nikolla oli niin paha olo, että hän soitti Juulialle Suvin ollessa ulkona. Niko oli maannut sängyssä koko päivän ja kuunnellut vain surullista musiikkia. Hetken kuluttua Juulia vastasi ja Niko sanoi ikävöivänsä häntä kovasti. ''Anteeks, mä tein niin pahan virheen ku jätin sut, mä olin niin tyhmä. Sit ku mä tuun kotiin, niin nähään okei?'' Niko jatkoi ja oli lähellä, ettei hän itkenyt. Juulia oli hetken hiljaa ja vastasi: ''No mullakin sua.'' ''Mä en voi ajatella mitään muuta ku sua ja etenki eilis-iltana, ku katottiin Suvin kaa leffaa. Mä oon miettiny asioita ja tullu siihen tulokseen, et mä haluunki olla vaan sen kaveri ja olla SUN kaa'', Niko jatkoi ja Juulia lohdutti häntä. ''Mul on niin paha olo, voitasko me olla viel joskus yhes? En petä sua ikinä'', Niko kysyi ja Juulia vastasi myöntävästi pienen epäröinnin jälkeen, jolloin Niko tuli heti iloisemmaksi ja hänen olisi tehnyt mieli nostaa Juulia korkealle ilmaan ja pussata häntä vähintään sata kertaa. ''Mä tykkään susta niin paljon'', Niko sanoi. ''Niin mäkin susta ja tosi paljon'', Juulia vastasi ja lähetti pojalle lentopusun puhelimen välityksellä. ''Millon sää sit tulisit?'' Juulia kysyi ja Niko lupasi lähteä pian. Mutta miten hän kertoisi tämän Suville? Tunnin kuluttua Suvi tuli perheensä kanssa kaupasta ja Niko oikein tärisi nähdessään hänet. ''Moi kulta, mikäs sulla on?'' Suvi kysyi olohuoneen sohvalla makaavalta poikaystävältään. ''Mä toin sulle jätskii. No mikä on?'' Suvi kysyi, kun Nikon tärinä vain jatkui. Suvi meni hänen luokseen ja silitti Nikon päätä. ''Kerro, mikä painaa'', Suvi sanoi ja Niko huokaisi syvään. ''Mennään sun huoneeseen, niin mä kerron.'' ''Okei'', Suvi sanoi ja he menivät, jonka jälkeen Suvin huoneesta kuului kunnon rytäkkä.

Niko lähti Laukaaseen jo seuravaana päivänä, koska Suvi oli niin vihainen eikä halunnut nähdä häntä vähään aikaan. Niko yritti kyllä pyytää anteeksi, mutta eihän siitä mitään tullut, kun Suvi vain mökötti ja räyhäsi. ''Äh, mikä muija'', Niko ajatteli junassa ja ryysti ES:ssää tölkistä. ''Vittuuuu'', Niko murisi ja meinasi heittää tölkillä kauempana istuvaa mummoa. ''Naiset on aina nii vaikeita!'' hän noitui ja mätti lisää karkkia suuhunsa. Sitten puhelin soi – siellä oli Juulia, ja Niko vastasi heti. ''Mooi'', hän sanoi ja hymyili. ''Moi, monelta sä oot kotona? Mä voisin tulla sua asemalle vastaan'', Juulia kysyi ja Niko kertoi olevansa Jyväskylässä noin kello 23. ''Okei mä tuun sinne sit, voit tulla meille yöks. Tuun autolla'', Juulia vastasi ja Niko kiitteli kyydistä. ''Oon tosi ilonen ku tuut, mut käykö et otetaan alussa vähä rauhallisesti?'' Juulia jatkoi ja Niko hyväksyi ehdotuksen ja lisäsi: ''Mä oon kans tosi ilonen.'' He puhuivat vielä kauan puhelimessa ja kaikki oli hyvin.

Niko halasi Juuliaa heti tultuaan junasta ulos. Juuliakin halasi häntä pitkään. He seisoivat siinä ainakin minuutin toisiaan hyväillen. ''Anteeks'', Niko kuiskasi ja silitti huulian selkää. ''Ei se mitään, kaikki on hyvin'', Juulia vastasi ja hymyili. ''Eihän me erota enää ikinä?'' Niko kysyi ja Juulia pudisti päätään. Sitten hän hipaisi Nikon nenää ja pussasi häntä suoraan suulle. ''Heh, oli pakko'', Juulia sanoi ja he hymyilivät toisilleen. ''Sulla on kans jotain tossa'', Niko sanoi ja katsoi Juulian huulia, ja hups – Niko pussasi häntä, jolloin Juulia pussasi takaisin. Sitten he halasivat vielä kerran ja lähtivät kävelemään Juulian autolle, jossa pussailu sai jatkoa. He olivat saaneet toisensa takaisin.

Jatkuu...

Selite: 
Nikon ja Juulian paluu!<br /> <br /> Mikael Gabriel feat. Diandra - Päästä mut pois:<br /> http://www.youtube.com/watch?v=HbEqCRoxiLA
Kategoria: 
 
 

Käyttäjän kaikki runot