Kaikista maailman ihmisistä
minä törmään juuri sinuun
tässä hiljaisessa risteyksessä,
sinuun, joka olet jo mennyt.
Ja vain sen hetken,
mikä kestää ehkä silmänräpäyksen verran
minä tahtoisin painautua syliisi.
Olla yhä me.
Vaikka en minä oikeastaan koskaan ole katunut sitä
että päästin irti sinusta (otteeni oli silloinkin lähes olematon)
ja vaikka muistoisamme sinä olet yhä kaunein satuni
- olen onnellisempi nyt kun tarina on päättynyt.
Ja ehkä silmänräpäyksen ajan
kaipaan niitä valvottuja öitä,
jolloin tunsin tahtovani kasvaa kiinni kylkeesi.
Ja kyllä minä muistan sinut yhä, sellaisena turvallisena sylinä.
Josta levoton mielene kaipasi jatkuvasti vapauteen.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
hassua miten ne silmänräpäyksessä tapahtuvat kohtaamiset tuntuvat venyvän pienien ikuisuuksien mittaisiksi ja siinä ajassa ehtii käydä läpi monien vuosien tunnekirjon.
aivan upea!