Toisinaan leikin mielikuvilla.
Ajattelen meneväni
torin reunalle hattu kourassa, silmillä
mustat lasit, olisin oikea sokea kerjäläinen
soittaisin epävireistä haitaria.
Antakaa sokealle miespololle lantti.
Kaiken tämän tekisin vakavasti,
riutunein kasvoin, mutta lasieni takaa
naisten sääriä vilkuillen, en avoimesti mutta
vaivihkaa, juuri ja juuri havaittavasti
ettei feikki mene pilalle.
Tai sitten
suurieleisesti, alleviivaten,
että kaikki varmasti näkisivät minun näyttelevän!
Se olisi itseni ironisointia.
Tiedät että voisin tehdä niin.
Ensimmäisessä vaihtoehdossa, rakkaani
ihmiset luulisivat paljastaneensa
että näyttelen sokeaa - vaikka tosiasiassa
vain näyttelen miestä joka näyttelee
sokeaa.
Toisessa vaihtoehdossa paljastaisin itse itseni,
en näyttelisi mitään, olisin oikeasti
mies joka näyttelee sokeaa, korostaisin
vain omia piirteitäni.
Sormenpäilläni minä sinua katselen
kesäkuun yössä.
Helluntailaiset! Omituista sakkia -
eivät uskalla elää, pakenevat normaalielämän
realiteetteja, primitiivisiin
kuvitelmiin jostain kolmiyhteisestä
Jumalasta, järjetöntä puppua, ja henkiseen
köyhyytensä kehittävät suggestiivisia
elämyksiä: konttaavat lattialla hurmoksessa,
pyörtyilevät toistensa jalkoihin.
Näin minä kirjoitan
stereotypioista
joita helluntailaisilla on ei-uskovista,
siitä millaisia sterotypioita he kuvittelevat
ei-uskovilla heistä olevan.
Ja aina en itsekään tiedä.
Ironisoinko uskovien stereotypioita ei-uskovista,
vai ei-uskovien stereotypioita
siitä millaisia stereotypioita he kuvittelevat
uskovilla olevan ei-uskovista ja heidän
stereotypioistaan.
Tai ehkä tiedän...
kirjoitin vain etten tiedä, koska se
näyttää runollisemmalta.
Ja niin, toisinaan minä leikin
sanojen synnyttämillä
mielikuvilla,
sanon jotain mitä en muuten sanoisi,
vain katsoakseni millaisen kuvan
se hänestä (minusta) luo.
Rannalla olen vain hiljaa, en puhu.
Jalkojen alla kallio järkkymätön
siihen kilpistyvät
vuosisatojen tyrskyt.
Katselen merelle
sielu tyyntyy,
väistyy turhanpäiväisyys - -
Ja levollinen sydän kuiskaa hiljaa:
Anna minun vain rakastaa.
Muuten kyllä hyvä runo,
mutta kovin pitkä, rivitykseenkään en ole
tyytyväinen.
Laalaa tulee kohta töistä ja mennään
saunaan.
Saunan jälkeen viimeistelen runon
tai ehkä katsotaan televisiota.
Juon teetä, käteni siirtyilee pöydällä.
Tämä on hyvä loppulause:
Hymyilen.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Hmm.. Mie jotenkin pilkoin kai vastoin kirjoittajan tahtoa tän kolmeksi eri runoksi käyttämällä lukijan mielivaltaa tehdä runosta itselleen sopivampi ja helpommin käsiteltävä. Kunnioitan kyllä kirjoitan valitsemaa muotoakin, mutta tämä oli selvästikkin mukavuustekijä miulta. Sokea yksi on hieno mielenleikkittely asioilla joita todellakin uskoisin kirjoittajan voivan tehdä ja näkisin myös helposti itseni vastaavaa testaamassa.. Kai se olisi tee se itse piilokameraa ilman kameraa.. Hieno pohdinta ja hyvä kerronta tekee tästä sokea 1:stä (kirjoittajan ensimmäinen säkeistö) oivallisen ja viihteellisen ja hieman jopa yllyttävän tuotoksen.. Sokea kaksi liikkuu hiukan vaarallisella maaperällä tai kai pitäisi sanoa hengenperällä.. Puuttumatta sen kummemmin tuohon uskonnolliseen viritteeseen näen tekstin hauskana ja kumpuilevana pohdiskeluna joka pikkaisen tökkii ainakin tätä lukijaa ja sen aivojen valmiiksi lataamia mukamas kaikkeen sopivia paketteja asioista.. Tykkään myös sokea 2:sta elikkä kirjoittajan toisesta säkeistöstä.
Sokea kahden ja kolmen välissä on pieni väliselvitys kirjoittajan tavasta kirjoittaa joka on antoisaa ja palvelee lukijaa..
Sokea kolmesta on leikki kaukana ja siinä painutaan ihon alle tai oikeastaan suoraan sydämeen tulisilla nuolilla ja se henkii voimakkaasti klassisen runouden henkeä ja sen kirjoitusajankohdan määrittely voisi olla melko vaikeaa, jos ei tietäisi sitä niin kuin nyt tiedämme. sokea kolmannen (kirjoittajan kolmas säkeistö) tulee vielä eräänlainen selvennys tai runon loppukirjoitus, joka päättää runon kauniisti ja kuin hymyn kera sanoen ole hyvä!
Hajosi paikoitellen ja piti alkaa alusta, mutta sain kuin sainkin tolkkua monikerroksisesta runostasi, jossa kursiivit osuudet Erityisesti mieleeni.
Hyvä !
Kylläpäs on monen moisia mietteitä tässä. Mie oon ihan äimänkäkenä. Ja käkikello mokoma pirstaleina lattialla. Ei kuku kello, ei mokoma kukku.
Lantilla leipää saa =)
Tykkään tyylistäs, baby !!
Runosi toi mukanaan juhannusjuhlat... Ennustajan teltassa tuli vierailtuo, hän ennusti kämmenen viivoista, niitä näitä. Lavalta tantautui tango, kaukana oltiin kansallispukujen kahinasta. Jallu punersi povessa lämpimänä, paljon oli tarjolla. Tappelu tuli, vilkkuauto soi väliajan. Mies hiekalla vääntyi hiekalta juhannukseen oppitunneiltaan. Huh.
Tähän kannattaisi olla sanomatta mitään,kun olet sen itse jo arvioinut. Kertomus ja mielenkuvitus.
Sinulla on uskomaton kyky pitää iso kokonaisuus hallinnassa niin, että tuo sama leikittelevä, kuitenkin varsin vakava ja syvälle menevä tyyli säilyy.
Tuot usein runoissasi esiin miten monista näkökulmista asioita voi nähdä ja sitten ne ihanan yllättävät romantiikan roiskeet siellä seassa, kuten
"Sormenpäilläni minä sinua katselen
kesäkuun yössä." :)
Hymyilen, olisi todellakin voinut olla hyvä lopetus. Toisaalta täydellistä ei olisi ilman epätäydellistä, joten menköön se loppukin siellä seassa :D
Sivut