Halveksittu syksy ja vihattu talvi taas saavat toisensa uudelleen
kun vuosi kääntyy pimeään ja tähtien kylmä valo tuo roudan.
Pari kaunis, muiden niin rakastama jo makaa haudassaan
alla lumen, alla maan, ja silti
ja silti he vielä versoina nousevat, mutta ei vielä
ei vielä, sillä kuolemassa kauneus jota pimeys kumartaa.
Suloisenkatkerana levittää siipensä ja syleilee kuurankukkia,
murrettuja värejä joita pakkanen hyväilee ja alastomia oksia.
Säälien, koska pimeyden rakkaus niin pitkä, niin lyhyt,
eikä mikään juhla ole ikuinen.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Näin menee vuosien kiertokulku. Jokaisella vuodenajalla on oma viehätyksensä