Eräänä iltana vuoteellaan oli aurinko mietteissään
miten ihmeessä ystävä paikallaan jaksoi kantaa elon pimeään
Siellä yksin on olla vain tähtien kanssa jotka kaukana toisistaan
ei kuiskausta kuule ei huutoakaan vaikka huutaisit voimalla maan
Kun mietteistään pääsi ja tuumastaan oli myöhä jo saapunut niin
että kalpea ystävä varjostaan antoi säteensä maan unelmiin
Se riemu se ratto kun taivasten katto kahdella kauniilla ui
ihmisten uni niin vähällä pääsi kun kansa se maan hullaantui
Tuli aamu ja aika kun vuoteelleen pisti ystävä kallis pään
vielä muisteli työtänsä onnessaan kun hän ystävän lämmöllään
sai yötänsä kanssansa valvomaan vaikka pitkäksi päivä sit käy
Herra kuu herra yön kera kauneimman silloin vietti yöttömän yön
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
