TÄYDELLISEN ILMAISUN MAHDOTTOMUUS

Fuugan taito

jos olisin ollut riittävän tarkka
ja rehellinen
en olisi sanonut mitään
antanut sen vain soida
kulkea vapaana
kun mikään vertaus
ei saa sitä kiinni
kun se pakenee edessä
patoutuu ja purkautuu
yhtä aikaa rinnakkain
ja taas samaa uomaa
kuin lähteestä purkautunut
puro, pieni joki, vuolas virta

EI

se kasvaa
kuin siemenestä taimi, sitten vahva puu,
kuoleva kelo,

EI

kuin kosmista taustasäteilyä,
avaruuspölyä,
asteroidi,
planeetta, jota kuut kiertävät,
valkoinen aurinko,

EI

Ei sitä voi sanoin kuvata!
Säveltäjä on sen nimennyt:

Kunst Der Fuge

***

Olen kirjoittanut useita runoja musiikista, niistä tunteista ja kokemuksista, jotka olen saanut musiikkia kuunnellessani. Tässä alussa on eräs runo, mutta ehkä tässä runo onkin turhautumisen kokemus: musiikkia ei voi sanoin kuvata, kuten ei myöskään musiikista voi maalata taulua. Siis jos taidelaji on ajatusten ja tunteitten kieltä, ei sitä voi koskaan kääntää toiselle taiteenlajin kielelle. Ehkä näin jyrkkä ei voi olla, kyllähän se aina jollain tavoin kääntyy, mutta aina myös jotain jää puuttumaan. Jos kirjoitan runoa musiikista, ei tämän runon perusteella voi tunnistaa musiikkiteosta, ellen minä sitä erikseen runossani selkeästi ilmaise. Tässä runossa se on ilmoitettu kaksi kertaa, runon nimessä ”Fuugan taito (tai taide) ja runon lopussa teoksen säveltäjän Johann Sebastian Bachin äidinkielellä saksaksi ”Kust Der Fuge”.
Jos tarkkoja olisimme, ei kirjallisuuttakaan voisi kääntää puhutulta kieleltä toiselle niin ettei jotain hyvänkin käännöksen kautta hieman muuttuisi. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö käännös olisi taiteellisesti yhtä korkeatasoinen kuin alkuperäinenkin, mutta aivan sama se ei koskaan ole.
Musiikissa on koulukuntia, jotka eivät hyväksy edes sitä, että vanhaa musiikkia soitetaan nykyajan soittimilla, vaan olisi käytettävä teoksen syntyajan mukaisia soittimia. Mutta vaikka käytössä olisivat vanhat soittimet, kuinka voisimme tietää miten niitä silloin on soitettu. Luulen, ettei yksikään nykyajan esitys Bachin orkesteriteksista periodisoittiminkaan kuulosta siltä miltä ne kuulostivat Bachin aikana.

Mitä tästä sitten voisin (voisimme) oppia? Ainakin sen, että minkäänlaisia kokemuksia ja tunneelämyksiä emme voi välittää toisille sellaisinaan, vaan vain eräänlaisina vihjeinä ja likimääräisinä ilmaisuina, jotka taideteokset vielä muuttuvat vastaanottajan kokemusmaailman kautta suodatettuina hyvinkin toisenlaisiksi. Meidän on vain tyydyttävä siihen, että tärkeintä on jos taide herättää meissä jotain, tuntemaan iloa, surua, kokemaan kauneutta ja oivaltamaan ja löytämään uusia näkökulmia hyvinkin tuttuihin ja arkisiin asioihin.