Elämä on joskus niin raadollinen,
se ei anna ymmärtää niin kuin itse
haluaisi.
Se lyö vasten kasvoja, itkettää, eikä
anna lohtua.
Päivien kirjo on monisyinen, siihen
mahtuu niin paljon. Uskoa, toivoa,
rakkautta.
Olla siinä sitten paljaana elämän
edessä voimatta mitään.
Toivon kipinät leiskuvat taivaalla,
ne värjäävät taivaanrannan sineksi,
hohtavaksi, kirkkaaksi.
Uskoa uuteen päivään, toivoa elämään,
rakkautta, paljon rakkautta.
Sydämellä!
Selite:
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kaunis ymmärtäväinen runo ...
Elämä heittelee, mutta ihminen kestää, kaunis positiivinen katsanto runossasi
Totta, elämä on juuri näin, sitä kokee ja tuntee kuten runoilet, ja sitten kuitenkin nuo TOIVON KIPINÄT, kuinka ne antavatkaan voimaa, aina, se on ihanaa että jossakin vaiheessa ne ilmaantuvat, meni miten huonosti tahansa, runosi on juuri sellainen voimaannuttava
Elämään liittyvä maailma ei kysele se antaa suuremalla tai pienenälä kädellä elämäämme sisällön. Kaiken sen läpi paistaa maailma jonka runoilija saa toivona nousemaan siivilleen, että kuulisitte kaikki mikä tärkeintä on maailmassa rakkaus, paljon rakkautta