Lokakuu

Lokakuinen tuuli ujeltaa puissa.
Lehdet leijuvat, kilpaa tanssien.
Järven vaahtopäät lyövät rantaan.
Katselen huikeaa näytelmää, joka
tarttuu vaatteisiin, vieden minutkin
mukanaan.
 
Jostakin kuuluu heleä, kaunis musiikki,
maisemaan oli sidottu naru, kilpailuja varten,
myrskytuuli  tarttui  naruun , joka piti
hienoa konserttiaan, se oli, sahan soittoa,
erotin sävelmän;
”soi vienosti murheeni soitto…”
Jäin kuuntelemaan.
Syksyinen luonto antoi parastaan.
 
Lokakuinen aurinko pilkisteli kuin kertoen,
täältä minä  tulen  jälleen, kunhan huilailen
kaamoksen ajan.
Syksyssä on oma kauneutensa, jalkojen kahina
lehtien matolla, puiden alaston kauneus ja ihmisen
mielen kirkkaus, niistä löytää siemenen elämän arkeen.