Kuljin aamutuimaan vanhaa satupolkua,
sen sammaleinen nurmen nukka, kuin
unelma.
Puut varjostivat polkua, joka oli marjastajan
vuosia kulkema.
Mustikan oksat pullollaan meheviä pyöreitä
marjasia. Nojaan keppiini ja mietin; kuinka
monta kertaa olenkaan kulkenut tätä tuttua
maisemaa, niin monin eri miettein.
Ennen kiire painoi askeleita ja kulku kuin
nuorella vasalla, nyt askel painaa ja joka
kantokin tuntuu kasvaneen, mutta marjamaat
ovat entiset.
Taas istahdan tutulle mättäälle ja katselen
maisemaa. Kurkien suo laulu kuuluu heleänä,
sateinen kesä on jättänyt jälkensä ja pian jo
elokuun kuutamo ottaa syliinsä.
Ilojen ja surujen päiviä kannan sydämellä,
mutta silti sydän kiittää.
Selite:
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Onpa ihanaa entisajan tunnelmaa... Pidän
todellakin koskettavan kauniisti kuljet tutussa maastossa, kiva että otit meidät mukaasi, jaat tämän muistojen mustikkaisen matkan kanssamme, kiireet takana ja aikaa katsella muistella, sen niin herkin lausein kuvailet, metsät muuttuvat puutkin vanhenevat, siltikin jotain tuttua, kaunis viimeinen säkeistö, onnellinen ja kaihoisa
Kuljet muistoihin, tutussa satumetsässä.
Paras paikka rauhoittua ja ajatella.
Kiitollisuus on läsnä, ja onneksi on
tuo metsä, jonka polkujen kivet ja kannot
osaa kiertää, monien käyntien jälkeen.
Oikein kaunis, omiin muistoihin ohjaava runo,
kiittelee Marle :)