Istutaan kasvotusten ja hörpitään teetä.
Annetaan ajan mennä ja piirrellään tyhmiä.
Tai sitten viisaita, miten kukin asian näkee.
Ollaan vaan hiljaa,
mietitään kuinka se sade fuskaakin niin suuresti kun
se tippuu koivusta katolle,
eikä edes oikeasti sada.
Silität minun poskeani,
fiksua on kun tunnet kuinka hymyilen.
Kosketuksen kautta hymyilen sinulle,
vaikka katsotkin toisaalle.
"Mitä sie hymyilet?"
"En mie paljon mittään..."
Mutta kyllähän sinä tiedät. Siulle mie hymyilen. Ja miulle. Ja meille.
Nyt ollaan totta, nyt ollaan myö. Ainakin minusta.
Selite:
No, nyt se flaksi taisi sitten käydä. :)
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Suloinen runo. Toimisi muuten melkein paremmin, jos lopettaisit runosi ennen noita sitaatteja.
suloinen :)