Ystävyyden kesät

Runoilija jjonspu

nainen
Julkaistu:
10
Liittynyt: 13.1.2010

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

Kommenttia on aina kiva saada ! :)
 

Muistan ne muutaman vuoden takaiset kesät, jolloin me kolme kaverusta olimme tiiviisti yhdessä. Silloin luulin, ettei mikään voisi muuttaa välejämme. Ajattelin, että olisimme toistemme parhaita ystäviä vanhuusvuosille saakka. Toisin kuitenkin kävi, ajat muuttuivat, sitäkin enemmän me itse muutuimme kaiken muun mukana.

Niinä kesinä mikään ei ollut huonosti. Kaksi parasta ystävääni oli rinnallani. Tiesin aina, että minulla olisi joku, jolle kertoa huolet, jolle puhua kaikesta. Ennen kaikkea meillä oli aina hauskaa. Satoipa vettä tai aurinko porotti pilvettömältä taivaalta, me pidimme hauskaa. Nauroimme toisillemme, puhuimme huolistamme, jaoimme salaisuutemme.

Viikonloput sekä osan viikostakin vietimme meren lähellä, kesämökillä. Mikään ei voittanut sitä tunnetta, kun saavuimme automatkan jälkeen perille. Tunsin aina sillä hetkellä riemua. Aina kun astuin ulos autosta vehreälle nurmikolle, ajattelin mielessäni, että tästä viikonlopusta tulee unohtumaton niiden muiden viikonloppujen ohella. Tiesin, että niin kävisi ja niin kävikin joka kerta. Meillä kolmella ei ikinä ollut tylsää, ei riitoja.

Ikimuistoisten pyöräretkien, kesäauringon sekä hassuttelun muisteleminen sai suupieleni nousemaan hymyyn vielä talvellakin odottaen seuraavaa, yhtä tapahtumarikasta kesää. Olin aivan varma, että tulevana kesänä olisi samanlaista - vain ihania hetkiä meidän kolmen kesken. Kaikki kuitenkin muuttui, yhtäkkiä.

Välimme eivät olleet enää samanlaiset, hetki hetkeltä ne hiipuivat, ystävyytemme muuttui suunnattoman nopeasti kaveruudeksi. Kevään aikana olin varma siitä, ettei yhtä
samanlaista kesää olisi luvassa. Kaikilla meillä oli nyt oma, uusi elämä, johon emme pystyneet sisältämään toisiamme enää samalla tavalla.

Emme pystyneet palaamaan menneeseen. Nyt näemme toisiamme harvoin ja olemme yhteydessä silloin tällöin. Toivoisin vielä palaavani niiden kesien tapahtumiin kahden ystäväni kanssa, jotka ovat kaikkein eniten vaikuttaneet minuun.

Haluaisin vain sanoa, että en ole unohtanut yhtäkään hetkeä, en edes pienen pientä muistoa, jotka kuuluvat elämäni tähän mennessä parhaimmille kesille.

Selite: 
Kategoria: 
 
 

Käyttäjän kaikki runot