Aikani on niin täynnä kaipuuta,
ikävää.
Suruani huokaan, mutta en korista
kasvojani kyyneleillä enää.
Enkö rakkauttasi, huomaasi,
ansaitse?
Kerro se sanoin, kerro se katseellasi,
anna minun tuntea.
Ihan mitä vain,
jotta tiedän olevani jonkin arvoinen.
Hetket täynnä odotusta,
olenko iäti tähän jääväni?
Toivon vain pääseväni
edes askeleen eteenpäin,
mutta petollinen on uskoni.
Sydämeni kuiskaa totuutta,
vaietan mieleni kuuroksi sille;
vuodet voivat muovata vuoria
tasannoiksi ja valtameriä aavikoiksi,
mutta rakkautesi
ei tule minulle koskaan kuulumaan.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
