Myrsky
ajatusteni keskellä
heltyy
hyvin hiljaa
joka päivä
sulkiessani mieleni
Mutta tiedän
että jokin minussa
huutaa apua
ja pyytää koskettamaan
Jokin minussa
vihaa kärsivällisyyttä
ja hentoa valehtelua
jokin minussa
todella huutaa
ja raatelee sydäntäni
Mutta minä
en voi
ajatella ääneen
sillä kuulen
jokaisen ajatukseni
takaani
uudelleen
ja joudun vihaamaan itseäni
kahdesti
Minne myrsky katoaa?
Minne heitän kipuni?
Miksen kaadu asfaltille
kävellessäni kotiin?
Jos tekisin sen
vajoaisin
kauan
hiljaisuuteen ja kipuun
tekisin kuolemaa
kaikesta mitä en ole sanonut
kaikesta mitä en ole kertonut
itselleni koskaan
Jos tekisin sen
olisin vapaa
mutta se sattuu liikaa
tehdäkseni sen yksin
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Pidin kovasti kohdasta
vajoaisin
kauan
hiljaisuuteen ja kipuun
ja nimenomaan tuosta kauan-sanasta, useimmiten kun tuossa yhteydessä tulee vastaan sana "kauas". Tuo tuoreuttaa ajatuksen eleettömästi, mutta upeasti.
kiitos arvostelustasi. musta myös tässä sun runossa samalla tavalla itselle pelottavan tuttuja ja tällä hetkelle vallitsevia asioita. tämä on hieno ! pidin erityisesti kohdasta "ja joudun vihaamaan itseäni kahdesti" todella hieno runo: )