Nyt katson peiliin
Pyyhin kasvot mustista kyyneleistä
Annan kylmyyden saavuttaa sisimpään
Ja tiedän että minun tulee sinua ikävä.
Muistelen laulujemme lyriikkoja
Näytelmämme vuorosanoja
Tunnen kylmyyden minut pusertavan
Vajoan lattialle .. ilman sinua nouse enää en.
Tunnustelen pohjaani kuivilla käsilläni
Kuuntelen tyhjyyteni meluavaa hiljaisuutta
Tunnen saamattomuuden askeleet seinilläni
Olo on kuin epätoivoisella riivaajalla.
Ryömin ja ryömin tyhjyyteni keskellä
Oksentaen, itkien, repien hiuksiani
Huudan sun nimeä, huudan sua, huudan sulle
Kaipaan sua enkä kuule itseäni.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Järjettömän vahva ja epätoivoinen runo. Hienosti kuvattuja tunteita. Erityisesti viimeinen säe nappasi, iski katkeruudellaan ja voimattomuudellaan. Kaunista.
Aivan mahtavasti kerrottua epätoivoa ja ikävää :) Herätti ajatuksia ja mielikuvia, ja se on mielestäni hyvä asia :) Suosikkeihin menee ehdottomasti :)
Runosi kuvaa hyvin tunteiden sekasortoa, sisimmän ahdistusta, epämääräistä kaipuutta.
Osaksi minua jäi ihmettämään, oliko tässä tarkoitus vaihtaa kirjakieli puhekieleksi.
Mutta se sopii.
Tämä on upea runo!