Hänen keveyttään vasten

Saavuit kasvojasi kallistaen
ja hymyillen
kuin tuulenvire halki
vihreyttään nostavan maaseudun taivaan

Ensisäteistäsi väreilivät sisälleni
tuntemattomat muistot,
jostain nautinnosta ja
kosketuksista

Olkapäittesi ja käsivarsiesi yllä
aurasi houkutteli minua syvempään

Silkkisielusi sisältä aukesit
runoilijan uneeni
sen huimaavan
nousevaan kukkaisvalssiin

Sanojesi,
tekojesi ote
ja kasvosi loiste
(kosketus)
toi mieleni sekavuudesta
huutavan typeryyteni sanat:
Kaikki mitä rakastan
oi, se on tuosta kauneudesta!

Kun iltaisin saavuin
siihen lehtevään puistoon
itseäni auringolta soimaten
kuin se rintani olisi raadellut auki

niin syvälle voi kevät
sen haparoivan vaaleanvihreän
syvyys laskeutua meihin ihmisiin,

että se sydäntäni nöyryytti silloin -
armottoman luonnon
ainainen ylimieli,
rakkaus

Joinakin öinä saavuin
niinkuin rakastavan kuului saapua
rakastavan puolelle pelokkuuttaan uhmaten
pimeässä tulkiten ihosi kaarta,
sen polkuja, sen karttaa

Kehosi iloon kaiken kateuteni kaataen
sen kaariin haikeuttani haudaten
pahaa-aavistamattomattomien
kirkonkellojen kaiukujen
odottavien

Rakastavaisten hurmiossa,
huulesi,
silmäsi tarttuivat minuun

Vuosikymmenten jälkien jälkeenkään
en niistä irti tahtoisi
tahtomattani,
minun Rakkaani!