Minä kirjoitan syksyn kyyneleitä yksin,
yksin tämän puistoni penkillä
Kuin maailmasta haihtuvasta kirjoittaisin,
sellaisesta jonka ovet jo kiinni olisivat
ihmiset poissa
Yksin, kunnes pisaroista noista,
jotka ohikulkijoista
yksi välähtää päivääni sen säteinä,
hänen hymynään ylväänä
Sanani eivät ropise paperilleni kuten pisarat, jotka pyyhkivät ainoatkin pois:
...sadevarjon alta paistoi aurinko.
Vaan ei enää
kun villatakkinen nainen
katoaa kaupungin viimaan,
joka kuin taulut vuosisadoissa
rapistuu sumuiseksi ja niiden tuoksuksi
Mona lisa restauroituu mieleeni
kasvonpiirteistä,
joilla ihmiset kohtaavat katseissaan
liian kaukana toisistaan
Kaikkea tässä maailmassa
ei ole mahdollista saavuttaa
tänään ei edes osaa siitä.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit