Minä olen tullut hieman ääriviivattomaksi
näissä pitenevissä iltapäivissä
niiden katkeilevien säteiden ulottumattomissa
kirkkailla pinnoilla ne katoavat raukeina
Hymyilen sinulle jostain täältä
sisämaasta
niin kuin väsyneet saattaisivat hymyillä, sinä
ajattelet muttet sano
älä huoli sisko rakas,
minä hymyilen tuuleen
olen löytänyt erämaani
onko se alkutuuli, onko
monsuunisateiden peittämä
vai pelkästään alkukesä näiden
teemukien posliinipinnoilla
Voi sisko niin me joskus nauroimme
niiden kosiskelijoiden röyhisteleville katseille
riisuville
mutta minä tahdon nyt herätä aamuni
hänen ja minun yhteisestä ihosta
ja meidän läpi puhaltaa erämaatuuli
puhaltaa.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Aavikon tuuli soi ja hienon hieno hiekka leijailee ilmassa. Et voi muuttaa sieluasi, et voi muuttaa kaipua.... nyt kuitenkin, olet loytanyt eramaasi, sen kuumuuden ja varit laheltasi..... olisiko mitaan kauniimpaa
(kuin tama runo :))
runossasi lempeyttä ja läsnäoloa, lämpöä, todella mielyttävää luettavaa!
Aavikon tuuli soi ja hienon hieno hiekka leijailee ilmassa. Et voi muuttaa sieluasi, et voi muuttaa kaipua.... nyt kuitenkin, olet loytanyt eramaasi, sen kuumuuden ja varit laheltasi..... olisiko mitaan kauniimpaa
(kuin tama runo :))
runossasi lempeyttä ja läsnäoloa, lämpöä, todella mielyttävää luettavaa!