Nukahdan ja tiedän
aamun olevan kohta
täällä, kaupungin yllä
se kirpoaa kuivien katujen askelissa
humala humisee unessa, se on se kevät
enkä minä uskonut näkeväni.
Ja minä hymyilen ilman syytä
Ilma hapuilee sileänä, ehkä valmiina
bussien pintoja, he pystyttävät terassituoleja.
Vilttejä kylmälle ruohikolle,
kaatavat ohi
lasien
eikä haittaa
Olisitpa tiennyt, ollut hautautumatta
betoniöiden halpojen mustelmiesi alle.
Päässyt helpommalla.
Roikkunut poijuissa ja niissä satamavaloissa,
tiennyt edes vähän
ettei maailman tarvitse olla niin suolainen
vakavastiotettava
Asfalteille kaatuneena minä tiedän jo
on olemassa läikkynyttä naurua.
Kahdeskymmenes ja ensimmäinen.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Pidin tästä kuule kovasti, eritoten ihastuin kuvailuusi. Valtavan hienoa.
Ihanaaaa lukea sinua. Tiedatko, runoissasi luen Italo Calvinoa (tama on minun osaltani valtava kunnianosoitus :)) Calvino, kuten sina osaa kertoa olevasta, aivan kun se olisi olematonta. Loppujen lopuksi en tieda, olenko lukenut runon, tai vain haaveillut hetken ! Ihanaa palata, ihanaa etta olet palanut ;) BaciBaciBaciBaciBaci
Erinomaisia lauseita, jotka synnyttävät mielikuvia. Kiehtovia tunnelmia, jotka johtavat moninaisiin tulkintoihin. Hieno on runosi.
Luin ja elin... sanat kulkevat, polkevat kuin posti- Kusti pyörällään, kohti ja perille ja ohi niin että suhahtaa. Kiitos ja kumarrus!
tässä kuten monessa muussakin runossasi on hienosti rakennettu tunnelma joka välittyy kauniilla tavalla. Hienoa luettavaa.