Mä kaipaan läheisyyttä,
sitä tuttua ja turvallista.
Nyt mun ei ole mahdollista sitä saada,
siksi kainaloon vieraan nukahdan.
Ikävä sua kohtaan,
kasvaa päivä päivältä,
suuremmaksi ja suuremmaksi.
Ainoa mikä helpottaisi,
olisi tietoisuus tulevasta.
Sä olet niin hiljaa,
et sano sanaakaan,
ymmärrän toki velvollisuudet sun,
mutta sitten kun koittaa se vapaus,
minne mä unohdun?
Mä en osaa en pysty,
en epätietoisuutta kestä,
huudan kotona vain tuskasta!
Mun on yksinkertaisesti
niin kova ikävä sua!
Selite:
joku raapustus.... mietin hetken että julkaisenko edes täällä, itse en niinkään tykkää.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
