Perinteistä suomalaista melankoliaa
mikään ei onnistu enkä aikaisiksi saa
Väsyneenä silmäpussejani potkien
Tuhatkunta suurta huolta mieltä riipien.
Jos vielä joskus voisin menon hetkeks tauottaa
ehkä vielä voisin oman sieluni pelastaa
suuri kiire kalvava se päivää kovertaa
olen täynnä suomalaista melankoliaa.
Ylijäävä aikani menee murehtimiseen
enkä edes tiedä miten jaksan edelleen
oravanpyörässä juostessa elämä etenee
Kaiketi kiireeni loppuu omaan tuhkaukseen.
Olen täynnä suomalaista melankoliaa
kun en enää edes hiihtää tuolla saa
happosateet perkeleet ne lumet sulattaa
tässä purra huulta voi ja kirota saatanaa
Olen täynnä suomalaista elämänjuhlaa.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
