Kun Suru puhaltaa itkupilliin,
eikä pilkkakaan katso,
kenen nilkkaan osuu,
tuntuu sinusta,
kuin koko maailma kaatuisi.
Sinä et huuda tyhjyyteen
vaan tyhjyys huutaa sinulle.
Korpin lentäessä
läpi ikkunaruudusta,
kompuroit pelokkaana
taaksepäin elämän rappusissa
ja epätoivosta tulee paras ystäväsi.
Jyrkänteen rinteellä,
Elämän ja Kuoleman pelatessa pokeria,
sinun elämäsi tietenkin panoksena,
tartut kiinni kaiteeseen,
viimeiseen oljenkorteen.
Huudat kilpaa katumuksen kanssa
ja haluaisit neuvotella jo armosta.
Mutta etkö muistakaan,
että minä se portaikon kaide olen?
Selite:
Loppua kohden hiipuu... Todellakin.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
tästä tulee ensimmäisenä synkkiä mielikuvia.. Mutta ihana runo silti. :) Suosikkeihin menee.
tuleepa tästä synkkiä ja vaikuttavia mielikuvia.
jessöör, hiör ai äm.
tänään minulla on kritiikkiä! ihanaa. no, ei tää sellanen kritiikki oo, joka kaatais sun maailmas, mut musta toi neljäs lause ei vaan sovi. tai siis että se on sekanen. en ymmärtänyt mitä siinä luki, kun luin. se on jotenkin irtonainen, mutta miksei toi viides lause sitten oo? joo, älä kysy multa.
Muuten pidin kyllä. :D jotenkin tosi vakava aihe, ja sait sen kuulostamaan niin huolettomalta.
"Elämän ja Kuoleman pelatessa pokeria,
sinun elämäsi tietenkin panoksena"
ja tätähän tapahtuu joka päivä..
peukut sulle. :D