Ihmee, sadut, toivo

Uskotko vielä ihmeisiin?
Niihin joista meille kerrottiin?
Kun aina elämän laidalla,
saamme jostain tukea,
emmekä tipu pois,
pyyhkiydy muistoista,
kai vielä toivot niin,
että kaikki kääntyy paremmin.

Sillä ilman sinua,
olen kuiva kasvi preerialla,
ja vailla sinua,
vain orpo kuu taivaalla.
Kai näät,
etten yksin pysty elämään.

Uskotko vielä satuihin?
Joita meille lapsina luettiin?
Jossa epätoivon hetkellä
käsi nappasi pois pimeydestä,
emme koskaan kuole,
happily ever after.
Ja sen pituinen se.
Kai vielä muistat ne.

Sillä ilman sinua,
olen kuiva kasvi preerialla,
ja vailla sinua,
olen tuskin edes olemassa,
oi, kuule minua!
Huudan sen mikä jäi sanomatta;
Minä rakastan sinua!
Nyt sanoin sen täysin katumatta, oi
kuule minua!
Kun minä kaipaan sinua.

Kai uskot vielä rakkauteen?
Ikuiseen sielunkumppanuuteen?
Kun myrskyisimpinä aikoina
eivät aallot laivaa ravista,
ei pahinkaan tornado
meitä kahta kukista,
kai uskot edes.
Ettemme me koskaan kuole.

Sillä ilman sinua,
olen kuiva kasvi preerialla,
ja vailla sinua
pelkkä varjo entisestä,
kai kuulet minua,
kun riudun yksin pimeydessä,
minä rakastan sinua!
Kuiskaan rukoukseni ääneti,
jos kuulet minua,
tiedä, etten unohda,
ihmeet, sadut, toivon säilytän