stidi

Kerkesin jo muistelemaan Kipparin aapisen läpi, ennenkuin sainkin päähäni sen, että eihän tässä neuvoa pyydetä ja hyvä niin, koska ei olisi ollut antaa. Gordionin solmusta puhutaan aivan toisessa opuksessa jota plaraamalla ei kuitenkaan valaistu sen kummemmin solmuista kuin aukaisuista. Muista ounailuista puhumatta sekä uskon että toivon suhteen voivan parantua juurikin rakkauden käsittämättömällä kyvyllä unohtaa mitä tuleekin unohtaa uudistumisen tieltä. Sieltä ne mieltä painvat... äh... sittenkin jäin purkamaan... aina saan itteni kiinni jostain! Kauniisti maalailet mielen maisemista. Parantuukin vaan kuin villisika kirmatessaan kohti... ei mitään hoppua, mahdollisuutta on kuin ajan ottajiakin. Säästä vaan voi ennustaa edemmäs, mutta mitäpä siitä. Ennustajia on tuntuu enemmän kuin tunnustajia. Tunnista toiseen silti... No, hyvä on. Oikeinkin.

Tähän voisi kirjoittaa jatkoa, johon liittyy rakkaus.