Hän kulki kuin syysviljassa
kadonneen veden kohinaa kantaen.
Äänetön melu hautautui yhä syvemmälle.
Naula kasvoi murtuneen rangan läpi.
Takana polku kuivui, ruohottui.
Hän alkoi taipua kuin rauta,
pihaan, jota ei oltu aidattu
jättäen jälkeensä kuivat silmät
ja niin suuren sydämen
että mahduimme sinne piiloon.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut