Pyyhekumipää

Leikkipuisto ei laske leikkiä.
Kuuntelen tyhjien keinujen katkeilua,
                 tummien varjojen viettelevää liekkiä.

Hiekkalaatikko rävähtää auki. Vapaan tahdon sotilas nousee pystyyn
ja tekee tilaa makean hennoille lehville,
                   
                 jotka muuttuvat ensimmäisenä tuhkaksi.

Abstraktien muotojen virtaa kutsuu minua.
Ilmestyn paikalleni kun vieras vasen käsi pyyhkii pois
vääjäämättömän poukaman.

Puen turvavyöt voikukan siemenille, joiden pitää mennä.
Sitten unohdan,
                  puhallan
                                  ja unohdan lisää.

Kylpytakki auki 
sumea mieli nielee minusta kaiken tarpeellisen
kuin luotettava, vanha lastenhoitaja.
Kangastus kaatuu kankaan päälle.

Katson näkyä,
             tuota höyrystynyttä ihmistä.
Se räjähtelee kanssani pimeän leikkimökin takaseinään.
                                                           
Rakennan siitä itselleni kasvot, josta kasvaa
langennut kukka.
Sitä
on lähes mahdotonta sammuttaa.

Helvetti suree sen hylätyissä juovissa.