Mitäpä minä oikeastaan tiedän mistään mitään?
Painajaiset kaataa konesalin. Aamuisin on aina eri kieli.
Kynnyksen jälkeinen tyhjä
unohtuu seuraavalle riville.
Muistissa syvänyön karateansoja,
jotka nielee
märehtiviä valoarpoja.
Pysyn siinä, jatkun toisaalle. Pysähtyneisyyden kaiku värjyy.
Yritän unohtaa juuret kallostani.
Heitän kiviä veteen eivätkä ne tee renkaita.
Ohuita halkeamia hiekan päällä tuskin huomaa kukaan.
Näen unia vaikka silmät kiinni.
Siksi tavaan peliä, jota on mahdotonta tavata.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi




Kommentit
Sivut