hourekuljetin

Havahdun mäkimontussa.
Kasvot ovat jäähtyneet, sukset ristissä.
Sateinen minäni on karrella. Samoin vene.
Olen reippaillut taas
                     myrskypilvien talutushihnassa.

Kehoni vaikeroi tiskialtaassa makuuhaavoissaan.

Hyvää kuuluu, valehtelen.
En voittajana halua syödä yhtään enempää mikrofonia.
Lapioin kanssaihmisten tyhmyyttä itseeni.
Kaikki pienet kuopat
vievät lopulta entistä suuremman kuopan luo.

Siispä alan valmistaa vatupassia.
                       Istun siinä sytykkeet sylissä.
Pohjoinen odottaa öittenvälejä,
joille tietää kasvavan ryppyiset nahkasiivet.
Jaan tulijoille leipää, jotka eivät lyö
                      mutta kasvattavat lavasteen.

On melkein syytön olo kun astun arkkiin.