Ei lyöntien välissä tunnista tummuvaa verta
jota aamuisin peitellään,
etteivät töissä he taas olisi
myötätuntoisia
sääliviä
aina sanattomia,
-ennen kaikkea äänettömiä.
Korvissa kuiskataan,
ei koskaan enää tulle sellaista päivää,
että rakkaus muuttuisi
sanoista kipuihin
ja päivä paistaisi vain valona vessassa.
Mutta kai sanomattakin selvää,
siitä mistä ei puhuta
ja vain yövalot taas todistavat,
että taas korvissa soi.
Ja kuiskaus on muuttunut huudoksi huomisesta,
miten koskaan ei
ei koskaan enää..
Selite:
niin..
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi




Kommentit
Kosketat
Kosketat
ja
kovasti!
Olen sanaton :O
Hyvin koskettava runo, joka nostattaa mieleni muistoja omastakin menneisyydestä..
Sivut