Kynsin, hampain terävin kudomme
ihmiselon seittejämme.
Totuus on, että kuolemme joskus
ja toivoimme vain elävämme.
Turku kylmä, yksinäinen kävellä
yksin ydinsyksyssä.
Huvipuisto suljettu, harmaa
natisee ruosteista säveltään.
Käsikäden itseni kanssa.
Käsitän kyllä ivanne minuun.
Kädetönnä kättelemässä.
Käsken kaikkia haukkumaan lisää.
Kerro vain salasi. Paljastan muille.
Minuun voit luottaa kuin valheeseen.
Etsien katseilla etsivää katsetta
uuden taas sydämen ontoksi teen.
Käsikäden itseni kanssa.
Käsitän kyllä ivanne minuun.
Kädetönnä kättelemässä.
Käsken kaikkia haukkumaan lisää.
Ei edes marras voi voittaa rakkauttasi,
valtaisaa vihaasi minua kohtaan.
Kun suutelet otsaani, syljet päin kasvoja
silloin vain tunnen jotain.
Selite:
Parhaat runot syntyy krapulassa, mutta ei minun tapauksessani... näköjään.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tämähän oli tyyli. :S Oijoi... Ei meinaa mitään muuta osata sanoa, tyrmistyi niin täysin. Aivan upeita sanoja, mistä niitä oikein löytyy..? Ja mikseivät kaikki osaa käyttää niitä? Aivan väärin. Mutta sä onneks löydät ne sanat ja osaat käyttää, ja tämä on aivan upea. :) Kahto nyt, en mie ossaa edes arvostella selvästi, runojen kirjottamisesta puhumattakaan. :P Mutta tämä on. :D "Minuun voit luottaa kuin valheeseen."...
Aivan huikean hieno runo. Ei tässä osaa muuta sanoa :)
Todella upeaa sanailua. Harmittaa kun itsellä ei koskaan tule oikeanlaisia riimejä päähän.
Etenkin säkeistö, jota toistat kaksi kertaa (käsi käden itseni kanssa...) on mielestäni varsin vaikuttava.
Ja loppu taas kuin omasta elämästäni. Niin se menee, aina päin puuta. Vaihteluakin kaivattaisiin.
Taas se tulvahdus kävi lävitseni, kun näin sinulta tulleen uuden runon.
Huvipuistoissa on sitä jotakin. Olen ihastunut Kotiteollisuuden uuteen kappaleeseen. Siinä sanotaan huvipuistosta jotakin ja herätti minun mielenkiintoni moisia laitoksia kohtaan. Ohhoh. Ja nyt saan lukea sinulta näin upean runon. Voiko parempaa toivoa?
Kuinkahan mones kerta tämä on, kun sanon tehneesi parhaimman tähän mennessä. Taas minä sanon. Tämä lyö kaikki muut mennen tullen. Tässä on sitä melankolisuutta, sanoilla taiteilemista, tunnetta ja voimaa. Voi, minä rakastan tätä. Minä voin kuvitella tämän.
En raaskisi repiä tätä palasiksi ja arvostella pieniä pätkiä, sillä tämä on täydellinen kokonaisuus. Ja todella tarkoitan sitä. Mutta en voi mitään sille, että tahdon ruotia muutamia sanoja ja rivejä. Kylpeä niissä, ihastella ja mykistyä, rakastua. Hiottu viimeisimmilleen. Kolmas säkeistö vei melkein tajun. Luin sen uudelleen ja uudelleen, maistelin sitä ja nautin kokemastani. Upeaa kielenkäyttöä, en minä muta osaa sanoa. Seuraavan säkeistön kolmas rivi on toinen helmi.
Kokonaisuudessaan karhean kaunista, täydellistä. Minulta loppuu sanat kesken. En tunne olevani tarpeeksi hyvä arvostelemaan tätä. En saa puettua sanoiksi kokemaani. Tiedän vain, että tämä taitaa olla todella parasta ikinä lukemaani runoutta.
Humalluin.
Muistatko silloin marraskuussa kahvilla, kun minä sanoin, että sinusta tulee jotain suurta. Sinusta tulee.