Kirjoitus istuu sivulla.
Kirjoitus alkaa pyöriä.
Pyörii, vaan ei pysähdy.
O pysyy paikallaan.
Merenpohjan horisontti
välillämme vartioi.
Lumi sihisee maahan lailla
käärmeen pääni sisällä.
Mies pysäyttää kadulla,
kutsuu minua nimellä.
Ei se ole nimeni.
En vastaa, en välitä.
Selkäni katsoo Ruissaloa.
Liimaan paperisilppua yhteen.
Tärisen kasassa yhden kesken.
Rauha ei synny sodatta.
Ja aamulla herään,
kun tukehdun.
Selite:
Kuten runossakin käy ilmi, liimaan paperisilppua yhteen. Tässä on elämäni hienoja ja vähemmän hienoja hetkiä tiivistettynä yhteen. Viis riimeistä! Sekavia ajatuksia sekavalta kirjoittajalta...
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Pidän sinun runoistasi kovasti. Voisin eritellä tästäkin runostasi ties kuinka monta loistavaa kohtaa.. Runon viimeiset säkeet pysäyttävät. Jonkun mielestä loppu voi kuulostaa liian dramaattiselta, mutta minulle koko runo kertoo kaaoksesta ja ahdistuksesta, jolloin loppu sopii siihen kuin nakutettu.
"Rauha ei synny sodatta." Ja ehkä meidän kaikkien on omat sotamme käytävä, jotta saisimme rauhan..
Kuka on sanonut että riimit on ehdottoman tärkeä edellytys runoon..? Upea runo, tulee mieleen meidän kemiläisten "kotijoki" pilvisellä säällä.
Huumasit taas, tiesitkö?
Runon nimi tuo mieleen ne ikuiset viisaudet, ettei hyvää voi tajuta, jos ei jotakin pahaakin ole. Hajanainenhan tämä on, mutta en vedä siitä miinusta. Katsos, ne liimasauman ja teippiarvet täällä sanojen, rivien, kirjainten ja säkeitten välillä vetävät puoleensa. Niissä on salaisuuksia, jotakin sellaista minkä tahdon saada selville. Ehkä se on juuri sinun menneisyytesi hyvät ja huonot hetket, ehkä jotakin vielä värisyttävämpää.
Alku tuo mieleeni kamalan joulukuun. Ne hetket, kun en osannut mitään. Se kirjoittamiseen kykenemättömyyden tunne oli niin ahdistava, aivan kuin viimeiset rivit tässä taideteoksessa. Se oli vain kamalaa, kun en ottanut itsestäni selvää, katsoin vain kirjaimia. Ehkä hieman sopimattomasti tähän runoon totean, miten surullisen hauskasti ihastuin kohtaan Pyörii, vaan ei pysähdy.
O pysyy paikallaan. O kun on sellainen pyöreä, ja vaikka A ja E ja kaikki muut näyttävät pyörivän, O todellakin pysyy paikallaan. Mitä upeinta oivallusta.
Toinen säkeistö on ehkä sekavin ja välillisin. Niissä väleissä on kaikkea kaunista, käärme passaa kuin mikäkin nyrkki kipeään silmään.
Keskimmäinen säkeistö on kuitenkin mahtavin. Tuli sellainen kuulumattomuuden tunne, mitätön olo. Tai pikemminkin vieras. Aivan kuin sitä nimeä ei tahtoisi omakseen?
Paikkakuntien mainitseminen on aina maanläheistä, se lisää inhimillisyyttä ja rosoa, erottaa runon. On kyse jostakin tietystä, ei vain jostakin, mikä tapahtuu jossakin. Kaikella kun kuitenkin tuppaa olemaan aika ja paikkansa.
Voi, minäkin herään aamulla. Ja tukehdun. Joka aamu uudestaan, joka ikinen aamu. Voisiko joku puhaltaa minuun hengen
Rakastan jälleen.
Kiitos.