Pitkäkestoisen huminan jälkeen alkava raksutus
saa mieleni levottomaksi, kehoni vaakatanssimaan.
Hiusten takana, kaukana jostain
kehystetty runoilija, pölyisin raamein. Olen täällä.
Kaiken keskellä vain pieni keltainen valopilkku
eksyttämässä tunteitani kuluneelle kalkkimaaliviivalle,
sekoittamassa mieltäni hullusta mielisairaaksi,
etsimässä tarkoitusta näille seinille.
Levitän laukkuni kylmät sisälmykset puiselle pöydälle
toistuvasti päivittäin yhden elämän ajan.
Etsin jotain koivun ensisilmuista, tallaan lasinsiruja
odottaen iäti kutsumattomia vieraita.
Sinusta löydän ideat ja maailman jota rakastan.
Sinulle uhraan jumalan ja aikani elinikäisen.
Sinusta löytyy tarkoitus, syy tekojen takana.
Onko sinulla otsaa riivaten rakastaa minua?
Selite:
Osa on omia tunteita, osa taas ehkä jonkun toisen...
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Nimi koukutti jäämään tämän runosi pariin pidemmäksi aikaa. Tämä on tällainen labyrintti, tämä runosi. Että jokainen säe aiheuttaa uusia ja uusia assosiaatioita. Se on tietenkin hyvä, että runo on sillä tavalla rikas.
"Onko sinulla otsaa riivaten rakastaa minua?" on hieno lopetus minusta, jotenkin sellainen että se jää vaivaamaan, tavallaan.
*sanatonta viestintää*
Hyvä on. Minä luin tämän suunnilleen neljä kertaa, ehkä enemmänkin.
Kai löysin tavan, miten tämän lukea. Tai sitten en, en tiedä miten tähän suhtautua. Mutta rakastan tätä, kuin pieni ujo tyttö. Kaikessa kokonaisuudessaan. Tämä on ehkä palapeli, jota ei voi nähdä kerralla. Kun saan luettua kolme säettä, neljäs sekoittaa pakan. Ja juuri kun luulin saavuttaneeni kokonaisuuden. Se on juuri hienoa, sillä se neljäskin säkeistö mahtuu mukaan tuoden jotain uutta. Tässä on elämä ja eläminen. Tämä elää ja joka siveltimen veto, joka täydentää kuvaa, tuo lisää valkoista pintaa johon voin taas luoda lisää tällä runolla. Huomaan, että usein vertaan sinun runojasi tauluun ja maalaamiseen, mutta sitä en jostakin syystä muiden runojen kohdalla tee. Luulen hoksanneeni syyn.. En itse osaa maalata tauluja, mutta rakastan niitä. Runojesi kautta pääsen johonkin siihen mystiseen, mitä tauluissa on. Runosi eivät ole vain kirjaimia ja sanoja, vaan huolin otettuja ja valittuja kohtia, jotka luovat jotakin käsittämätöntä. Voin hengittää tämän runosi tunnelmaa, hengittää ja elää.
Kolmannessa säkeistössä tulee esille tämä kevään ja kesän tulo. Vielä muutama kuukausi, saadaan sitten ainakin hetkeksi lopettaa kovat pöydät ja jokapäivä toistuvat tyhjentämiset. Ensimmäinen säkeistö tuo oman maanantai-iltani mieleen ihmeellisen voimakkaasti. Toinen säe tuo mieleen vanhat urheilukentät, juuri tuosta kalkkimaaliviiva-kohdasta. Viimeinen säe on kuitenkin kaunein. Eniten ihailen kuitenkin runon neljää viimeistä riviä. Monesti olen lukenut itseni humalluksiin synkeissä runoissasi, mutta tässä.. Sinulla on lahja kirjoittaa rakkaudesta, vaikka tässäkin on se pieni synkeä sävy. Pahaksi se ei todellakaan ole! Uhhuh, upeaa.
Nämä runot ovat niin jotakin uskomatonta, tiedä se. Viimeisen kuluneen vuoden aikana olen saanut lukea mitä hienoimpia taideteoksia jotaka aina tuntuvat ylittävän edelliset. Tällaisia vuosia toivon vielä lukemattomia!