Aamulla puhelin soi. Isä itki.
Oli keltainen aamu, keltaisempi.
Keittiössä tuoksui sanomalehti ja kahvi.
Surin hiljempaa. Itkin puistossa.
Ruusutkin nukkuneet päivällä pois
ja varistaneet terälehtensä likaiselle pöydälle.
Musiikki vaikersi hiljaa. En erottanut sanoja.
Olin sulkenut ikkunat lasten ilonilmaisuilta.
Oven avauksesta syntynyt tuulahdus
pakotti muistokirjoitukset lipaston alle.
Otin käteeni sakset
ja itkin alas polviltani.
Ja jostain kuului hääauton kolina,
vai kuuluiko se kaatopaikalta?
Ja jostain kuului syntymä-äänet,
vai arkustako aistin ne?
Katsoin huonoja mainoksia ja vuosin yksinäni.
Tuskin muistan savun tahtia,
kun se nousi siitä tehtaasta.
Lepään. Ei ole edes sunnuntai.
Selite:
Menetys
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
vau...
Miten tätä voi edes arvostella kun tässä on niin loistavasti tulkittu useampia tunteita kuin olen edes kerinnyt tuntemaan...
Sai tuntemaan itseni mitättömäksi pennuksi joka leikkii kynän kanssa...
Aivan käsittämättömän upea runo! Mahtavaa taituruutta! Selkeästi huomaan, miten voimakkaat tunnereaktiot ovat synnyttäneet tällaisen lumipalloefektin, jonka lopussa runo. Tätä täytyy lukea ja tutkia lisää, niin monia eri kerroksia elettävänä. Erityisesti tapa, jolla olet tässä runossasi käyttänyt pisteitä tuo vahvasti esiin menetyksen aiheuttaman pysähtyneisyyden. Voi, mitä upeutta!
Ihailen taitoasi. Tämä sai hiljaiseksi. Olen haudannut perheeni ja se tuntui aivan tältä runolta.
Voi ei. Jo pelkkänä runona, sanoina ja palasinakin tämä on hieno. Vaikka en olisi menettänyt ketään, vaikka en osaisi tuntea surua. Mutta kai minä sitten osaan.
Neljä menetystä, neljä kuolemaa. Ja vain kolme vuotta. Eikö siinä ole jo neljä minulle liikaa? En minä voi kestää kaikkea.
Kerrot taas niin paljon, kerrot enemmän. Tiedätkö, miten vahvan punaisen langan olet saanut punottua runoosi? Jos asuisin kaupungissa, tekisin juuri noin. Tämän voi kuvitella niin voimakkaasti, juuri näin se menee. (Ja minä huomaan hokevani mitättömiä nollalauseita, joista ei saa mitään irti. ) Uskomattomimmat ja upeimmat runojen nimet löytyvät sinulta, kerrassaan.
Alku on hieno, upea, mahtava. Mitä muita verbejä voisin käyttää edes koko runosta? Noilla loppuun kulutetuilla ja ylistävillä sanoilla yritän sanoa, miten valtava rakkaus minulla on sinun runoihisi. Tai ehkä se on kiintymyssuhde. Ne saavat minut elämään ja sanoille merkityksen. Joka ikinen kerta menen sanattomaksi ja joudun niin runosi haltioihin. Koskettavia kohtia. itkin alas polviltani Se on se elämänmaku, tässäkin. Kuolemassakin on.
Mutta jos pääsisin itse runoon. Tämä on kuin surevan päivä. Se ensimmäinen, se kauhein. Alkaa aamusta, loppuu iltaan. Tällaiset asiat ilmoitetaan aina puhelimella.
Tämä on upein. Mykisit minut, jälleen.
Valtavan suuri kiitos, runopoika.
Odotan jo ensi marraskuuta.
olen todella pahoillani.
läheisen menetys on jotain mikä on niin vaikea kestää.
tekstisi on niin äärimmäisen herkkää että sanat eivät riitä siitä kertomaan.
surua on vaikea kuvaila ja menetystä varsinkin mutta olet onnistunut siinä loistavasti.(tyhmä sanoa noin tälläisessä tilanteessa.)
eniten minua kosketti runon tunteellisuus ja
että se ei ole mikään itku itku runo.
siinä on paljon omalaatuisia kohtia ja lauseita joita ei olisi ihan heti itse tajunnut laittaa.
pidän tästä enemmän kuin paljon.
ja voimia sinulle sinne. :)