Taas syksyn lehdet varisevat,
hytisevät kylmyydestä, irroittavat,
eivät enää jaksa pitää kiinni,
kun tuuli liikaa riepottaa.
Taas puut jäävät ilman vaatteitaan,
häpeillen kumartuvat,
heiluttavat alakuloisesti,
jättävät hyvästejään.
Taas kerran luonto tekee kuolemaa,
kylmyydestä väristen,
kesän muisto mielessään, sateen piiskatessa,
tahtovat vain sulkea silmänsä – ja nukahtaa
Suloiseen unohdukseen,
kuinka kukoistuksen,
kaiken vihertämisen ja auringon valon,
lämmön ja kukkien tuoksun jälkeen ollaan jälleen tässä
Mutta ei se ole kuolema,
sillä kevät tulee jälleen,
kasvattaa pienet hiirenkorvat,
kutittaa auringonsäteillään,
nauraa, täältä tullaan taas,
herätkää!
kevät tulee vielä,
ei se ole kuolema.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi