Ikkunasta katson
kuinka järven pinta
pisaroista väreilee,
vihreät koivut ojentelevat
oksiaan kohti sadetta,
nauttivat, virkistyvät
- puhdistuvat.
Mikä - tai oikeammin kuka -
puhdistaisi minutkin?
Kuka pesisi sydämestäni
vanhan veren,
kuka tahmaiset tunnit
pyyhkisi pois,
kuka ivan, syvän inhon
pois minusta ottaisi?
Ajatukset paljastavat,
alastomaksi riisuvat,
niin sinut kuin minutkin,
mitä on ihminen,
kuinka paha, kuinka likainen?
Siitä sen tietää,
- pahuutensa,
että maailma pysähtyisi,
jos joku näkisi sisään ajatuksiisi,
kaiken näkisi.
- Ja kuitenkin Jumala tietää,
kaiken näkee,
ajatukset tummimmat,
synkimmin värein värjätyt pohdinnat,
Pyhä ja puhdas näkee
syntisen ja likaisen
- ja rakastaa silti
- tai juuri siksi
ja tahtoo
vapauttaa
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Itsekin sitä usein kaipaa puhdistusta, tuntee pahaa oloa siitä että on syntinen. Tuntuu ihmeelliseltä oppia se, että Jumala rakastaa teoistamme huolimatta. Kunhan vain aina muistaisimme sen emmekä häpeissämme kääntyisi Hänestä pois. Upeasti kirjoitettu teksti, loppu puhuu vahvasti sydämelle. Olen mielissäni siitä että kirjoitat aiheesta.