badlydrawngirl

Ei mulla 
muuta.

Halusin vain
hätäisesti koskea
vielä
tuntea iholla
ihon

kyyneleen.

Kuulla äänesi.

Olen juossut,
kaahannut kaarteissa,
pakoon sitä kaikkea,
mitä lapsuudeksi kutsutaan.
Se saavutti minut sitten,
pakotti pysähtymään,
ottamaan mustuuden näkökenttään.

Opettelen,
opettelen vielä,
miten lausutaan,
trauma,
miten sanoitetaan se,
joka nähdään vasta
kun siihen ollaan valmiita.

Miten ääriviivat 
vihdoin piirtyy.

Ja näetkö,
näetkö sinäkin sen?
Miten liikkuva kohde
pysähtyy,
ja filmiin vihdoinkin piirtyy
todellinen kuva.
Värein.