Monien tuulten tuivertamana on oppinut, että jäinen korsi katkeaa painon alla, mutta rakkauden sulattama kestää raskaatkin taakat. Jossain käytti nimimerkkiä uroskala, tänään u roskala.
Runoni saattavat kuvata rakkautta, joskus faktisesti omaelämäkerrallisista lähtökohdista, usein faktiona, koetun ja sepitteen yhdistelmänä, toisinaan täysin fiktiivisesti, mutta useimmiten, yhtä paljon tai enemmänkin, aihe ei ole rakkaus vaan rakkausrunous, sen tematiikka. Tarkastelen kuinka rakkaudesta ylipäätään voidaan kirjoittaa. Se on kielen, puhumisen ja kuulemisen pohdintaa, usein lempeällä ironialla.
Joskus hymyillen, joskus itkienkin hän on pohtinut sanoja ja niiden synnyttämiä mielikuvia, asioiden assosioitumista, ihmisen mahdollisuuksia ja kykyä erottaa todellisuudesta muodostamansa mielikuvat ja todellisuus.
Voimmeko ymmärtää ja jopa nähdä ja jos niin millä tavalla, että ihminen on aina jotakin enemmän kuin se miten ja millaiseksi hänet näemme.
♥ sinulle !!! kukaan ei voi ottaa paikkaasi elämässä, ei elää puolestasi, ei rakastaa sinun rakkaudellasi, tuntea kipua sinun kohdallasi, katsoa juuri sinun ainutlaatuisten silmiesi läpi, kiitos että olet !!!
Sivustolle kirjoittamani 1500 runoa muodostavat kokoelman ONNELLINEN LAULU RISTINMUOTOISELLA OVELLA. 1500 runoa on liikaa mihin tahansa kokoelmaan, joten laittelen runoja näkyviin harkinnalla, joskus ehkä tekstejä poistaen, toisia palauttaen.
Kokoelman motto:
ANTEEKSIANTAMUKSESSA
ihmisen ja hänen tekojensa hyväksyminen
ovat toistensa vastakohdat
(19.1.2012)
Kommentit
Koskettava, herkkä, hyvä runo.
Tuo sota tuolla hämmensi kyllä. Miten naapurit ja tutut yhtäkkiä voivat muuttua toistensa vihamiehiksi ja vain siksi, että toinen kuului eri uskontoon kuin toinen. Muistan ikuisesti jutun, missä kerrottiin pareista, jotka ennen sotaa olivat löytäneet toisensa, vaikkeivät samaa uskontoa tunnustaneetkaan. Ja sodan tähden heidän olisi pitänyt erota toisistaan. Kun ei missään olisi hyväksytty molempia. Enkä ymmärrä maailmaa tai ihmisiä, joille usko tai uskonto on enemmän kuin se elämä, jota elää. Eihän sitä uskonsa vuoksi elää pitäisi vaan itsensä vuoksi. Sen voi sisällyttää elämäänsä, jos haluaa ja niin tuntee, mutta ei tehdä siitä itseään suurempaa. Eikä arjessa ole paljoakaan merkitystä sillä, uskooko joku johonkin vai eikö usko. Tai ei pitäisi olla. Ihmisellä itsellään on, hänen luonteellaan ja sydämellään.
Sivut