Sinä minussa
kuin kivikuvia
ajan muovaamia.
Kiveen hakattuja
pimeyden syvyyksiä
vailla kalliomaalauksia.
Ja sinun varjosi himmenee
kevätauringon sulattamina
vesinoroina.
Sinä sulit minusta.
Yksin,
sylissä kiveä
sielukin kuin graniittia.
Kivettyneenä eiliseen
joka jäi liian kauaksi huomiseen
kivikuvina.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi



Kommentit
Sivut