On pimeys jälleen vallannut ne kadut kaupungin
vain tuuli hiipii hiekkatiellä kevyin askelin.
Sitä puistotietä pitkin joskus kulki nauraen
onnellinen sielu kanssa rakkaan ihmisen.
Nyt ensilumi sataa ylle kerrostalojen
poskille sen miehen kyyneliksi sulaen.
Sinä yönä yksin saa taas käydä nukkumaan
kun liian moneen huomiseen hän joutui oottamaan.
Hän toivoi heräävänsä toisenlaiseen huomiseen
aamukahvin tuoksuun sekä syliin lämpöiseen.
Silmät sulkiessaan hukkui niihin haaveisiin:
ehkä uusi aamu toisi valon kyyneliin.
Selite:
Tarinasta.
Siitä on kyllä aikaa kun viimeksi kirjottelin, toivottavasti onnistu.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi


