Minä uin hitaasti
piirryn tämän uuden veden siniseen ihoon
veto kerrallaan totuttelen sileään
palaan linjaan, tulen kotiin
Harmaat upottavat aallot
ne ovat hävinneet tämän
niiden kantamat, painavat naulat hautautuvat
pohjaan
ne ovat ohi
ja minä annan rikkinäisten lautanpalasten
liueta suolaan
Minä kellun kuin meritähti kädet levällään
minä kävin hunningolla ja harmaa, se hävisi minulle
sain suolaveteni jota tarvitsin keuhkoihini
sain mustelmani
minä peseydyin alastomaksi
Ja meri alla on sinisempi ja syvempi
se hioo minut ehjäksi tänään
Horisontti on puhdas ja näen sen ääret
se muistaa nielemänsä itkun ja painon ja unohduksen
mutta tänään se nauraa
meritähtiä ja kaloja ja lokkeja
sen ajelehtivaa irtoilevaa kansaa
se ottaa meidät kotiin, kutsuu meidät majakoihin
kantaa myötätuuleen
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Osaat käyttää hienosti sanoja ja maalailet taitavia kielikuvia. Kaunista.
Suunnattoman puhdistava vaikutus on tällä herkän kauniilla runollasi. Vahvat elämänaallot käyvät rantaan...upea runokokonaisuus.