Ihosi pinta vielä
väreilee
sormenpäissäni.
Hiljaisuuden sointu
kuin vihonviimeisen
tuomiokellon kumina.
Ja minun ihoni
kerjää
sinun ihollesi.
Pakkasaamun kirpeä
viima viiltää
muistoja pinnalle.
Verta sielunhaavoista
tihkuen
huudan ääneti nimeäsi.
Tukahtuneena tähän
levottomaan hetkeen
etsin tietä luoksesi.
Suunnistan sielujen
aamunkajon usvassa
enkä löydä
kuin eiliseen.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tiivis tunnelma, voimakkaasti puhutteleva runo.
tässä on mielestäni jotain tavattoman surullista.
Kipeää kaipausta, hyvä runo
Pah! Kurkistus huomiseen ei onnistu. On vain luotettava auringon paistavan sumun takana.
Kaunis runo.
Muistot,joita iho kantaa mukanaan ja varmaankin nuo sielunhaavat ovat niitä kauaskantoisempia joita on vaikea parantaa saati unohtaa.
Kolahtaa erityisesti ilmaisu "kerjää sinun ihollesi"
ja loppu todella pysäyttävä. Pidin!
oolsprait
Sivut