tuulen ikävä kuun valossa
kalpea kuu tuulettomana yön valaisee ikävääni,
uneni sekoittuvat todellisuuteen.
pelkään, mutta silti inhoan yksinäisyyttäni,
silti, jaksan ikuisesti uskoa huomiseen.
yksinäisyydessänikään en ole yksin,
enää en kylmyydestä värise
muistan ikuisesti tämän syksyn,
muistatko miksi värisen?
sielussani kirkkaat sävelet soivat,
kirkkaina kuin kyyneleet.
tuuli eilen yössä kosketuksesi toi,
olemmeko ikävöineet?
Olen aina tässä, ystävänä...
Selite:
rakkaus jonka annan liitää vapaana tuulen mukana, rakastan liikaa kahlitakseni
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Yksin, mutta kun tiedän
olet, ei yksinäisyyttä.
Sinäkin, siksi jaan kanssasi
huolet, Rakkaus, ei itsekyyttä.
Kaunis ikävä vain.
Tähän Runoon on helppoa
likua, vaikea erottautua.
Kevyttä lähteä mukaan
askelin, raskasta tunnelmasta
erkaantua.
Sielukasta, sydäntä, sielun
pehmeää pintaa tekstin
kosketuksina.
Liikuttava elämys tämä
hieno Runo.
toiveikas eli hyvä